Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Äidilläni todettiin haimasyöpä

No voi pirskules!!! Olen pahoillani:( Ollaan ihan samassa veneessä... Miten joku voi mennä sanomaan että voitaisiin leikata kun tavallinen tallaajakin tietää ettei ole mahdollista jos on etäpesäkkeitä?!! Vastuutonta hommaa.
En ole päässyt juttelemaan äitiä hoitavan lääkärin kanssa. Äidillä ollut vasta 2 aikaa lääkärilleen ja toisella olin mukana mutta äiti oli paikalla koko ajan. Olenkin kovasti miettinyt miten pääsisin hänen kanssaan puhumaan..
Eilinen hoito peruttiin koska äidin valkosolut oli niin matalalla. Lääkäri oli miettinyt että pienentää annosta kun ei kroppa kestä tommoista rääkkiä. Masentavaa..

Olen tässä toista viikkoa etsinyt itselleni apua-TULOKSETTA! Soitin auttavaan puhelimeen josta sainkin paljon kannustusta ja tietoa. Minua neuvottiin soittamaan eräälle tietylle henkilölle Syöpäklinikalla joka ottaisi minut ja siskoni keskustelemaan. Eipä ottanutkaan!Odotin ensin viikon että hän olisi puhelimen ääressä.. Sanoi että äitini tarvitsisi soittaa ja varata aika. Äitini siis olisi pitänyt mennä sinne, sen jälkeen hän ja siskoni ja sitten ehkä mahdollisesti minäkin joskus. Hain meille omaisille apua mutta ei sellaista saa. Äitini nimenomaan toivoi että hoitaisimme itse itsemme, hän ei halua siihen sekaantua ymmärrettävästi. Luuleeko joku että potilaalle on hyötyä joutua stressaamaan muiden takia ja mennä kuuntelemaan kun läheiset itkee silmät päästänsä ja huutaa tuskaansa?Omalääkärille olisin saanut ajan toukokuun lopulle..Ja mitäs sitten?Kohtuuttoman pitkä aika kun tuntuu että sisin kuolee juuri nyt. Olen niin niin niin vihainen että korvista kiehuu. Kyllä sitä niin paljon mainostetaan että omaiset tarvitsevat tukea ja apua mutta mistä?!!!Yritä nyt tässä sitten suoriutua normaali arjesta ja töissäkäymisestä! Olen epätoivoinen, loppu, surullinen ja itkuinen. Joudun jatkuvasti kaatamaan suruni äidin niskaan vaikka niin ei saisi tehdä. Mutta kun ei ole kenen kanssa puhua kasvotusten. Mummoni on hirveä, sanoi eilen että teen niin väärin kun haen apua, ei meidän lapsien kuulemma pitäisi olla niin heikkoja. Minun pitäisi kuulemma pitää asiat sisälläni ja ajatella että kyllä äiti paranee...Todella lohduttavaa.
Tässä tuli taas tuutin täydeltä, toivottavasti ymmärrätte....
Larpsa | 15.4.2009 klo 12:04:55