Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Minulla samanlainen tarina

Minullakin oli (tai on toki vieläkin) kauhea suru ja ahdistus, kun kuulin isäni sairastumisesta syöpään. Hänellä on paksusuolensyöpä, etäpesäkkeitä maksassa ja nyt levinnyt myös vatsanpeitteisiin. Olenkin kirjoittanut vaiheista toiseen ketjuun.
Soitin myös todella suuren ahdistuksen vallitessa syöpäjärjestön puhelimeen, numero löytyykin näiltä sivuilta. Hoitaja oli todella asiallinen ja koin kyllä saamani tuen kullanarvoiseksi. Hän ei hätäillyt, eikä yrittänyt väkisin lopettaa puhelua - hänellä oli aikaa kuunnella ja vastata kysymyksiin. Vaikka eihän hänkään voinut tulevaisuudesta mitään luvata eikä taata - mutta hän kuunteli ja kertoi paljon asioita syövästä ja sen kanssa elämisestä. Kiitos hänelle. Koin sen todella ahdistavaksi, kun isän oman sairaalan hlökunnan kanssa ei saanut kunnolla keskusteltua. Tietysti heillä on siellä työnsä ja kiireensä, ymmärrän kyllä. Tämmöinen ns. auttava puhelin on todella tärkeä.
Minulla on varmaan tällä hetkellä jonkinlainen toinen aste menossa tässä surussani. Olen tavallaan - en nyt sanoisi että hyväksynyt asian, mutta jotenkin sisäistänyt sen niin, että nyt on tämmöinen tilanne. Toki vieläkin tulee itkettyä ja surtua paljonkin. Mutta se paniikki ei ole enää niin kauheata, johtuu varmaan siitäkin että isä on nyt kuitenkin saamassa edes jotakin hoitoa, sytostaatteja. Kaikki mustat tunteet olen kyllä käynyt läpi; pelon, epätoivon, surun, vihan, paniikin jne. Välillä olo on ollut jopa tyhjä - ja kaikkia noita em. tunteita on kyllä vieläkin. Varmaan jotenkin valmistaudun siihen kauheimpaan... :( En varmaan kestä sitä.
Olen myös yrittänyt tehdä sellaisia asioita, joissa saan ajatukset pois tästä kaikesta. Että ei voi kokoajan surra ja isä on vielä kanssamme. En saa käyttää tätä vielä jäljellä olevaa kallista aikaa etukäteen suremiseen.

Täällä joku lähetti jossakin toisessa ketjussa tämmöisen värssyn. Tämä toi jotenkin lohtua. (En tiedä alkup. kirjoittajaa, mutta kirjoitin sen itselleni muistiin):
"Toivon sinulle, ystäväni, että elää taas uskaltaisit,
että suurien surujen jälkeenkin ilon siiville nousta saisit.

Toivon sinulle, ystäväni, taivaan raikkaat ja lempeät tuulet,
että kaikkina elämän päivinä ilon löydät ja lohdun kuulet.

Toivon sinulle, ystäväni, ettet lakkaisi luottamasta,
vaikka vielä on aivan hämärää kevään pelto on roudassa vasta.

Toivon sinulle, ystäväni, kaikkein kauneinta elämässä,
että rakkaus puhdas, ikuinen sinut ympäröi juuri tässä."

Minusta tämä on kaunis teksti........ Voimia kaikille näinä aikoina!
Supi | 16.4.2009 klo 20:55:37