Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Työnteosta sytostaattihoitojen ja sädehoidon aikana
Kiitoksia tiedoista. On ihan hyödyllistä osata orientoitua etukäteen tähänkin sairasloma-asiaan. Minä työskentelen hammashoitopotilaiden parissa, joten lienee niin, että minulle tullaan suosittelemaan myös pitkää sairaslomaa. Itse mielessäni tässä olin suunnitellut, että jos olisi kokeillut vaikka esim. 7-10 päivää lomaa ja sitten tehnyt vaikkapa viikon töitä. Ei taida kuitenkaan olla realistinen suunnitelma tämän infektioriskin takia. Toinen seikka on tietysti, että eipä olisi kauheen taloudellisesti palkitsevaajärjestelmä, koska aina joutuisi yrittäjänä neljän päivän karenssiin, ennen kuinsaisi sairaspäivärahan.Tunnen kuitenkin ihmisen, joka tekee töitä jatkuvasti sytostaattejen välisenä ajanjaksona. Hän jopa on kokenut työnteon henkisesti vapauttavana vaan hän ei ole terveydenhuoltoalan ihmisiä. Taidamme olla mieleltämme ja fysikaaltamme jokainen yksilöllisiä. Monelle tämä on niin kova paikka sekä fyysisesti että henkisesti, että keskittyminen työntekoon voi olla täysin mahdotonta. Näin olettaisin.
- Re: Työnteosta sytostaattihoitojen ja sädehoidon aikanaKsantippa
- Re: Työnteosta sytostaattihoitojen ja sädehoidon aikanaPäivä kerrallaan
- Re: Työnteosta sytostaattihoitojen ja sädehoidon aikanaPäivä kerrallaan