Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Tilastoista
Näillä sivuilla ei varmaan kirjoittele monikaan sellainen, jolla on pieni kasvain, gradus 1, ei kainalolevinneisyyttä. Selviää rinnan osapoistolla ja ehkä säteillä. Sellaisissa tapauksissa paranemisennuste lähennellee sataa prosenttia. Ei ehkä ole niin suurta tarvetta hakea vertaistukea kuin meillä, joilla on ennustetta heikentäviä tekijöitä. Aion kysyä ensi kerralla lääkäriltä omaa ennustettani (tilastollista). Itse kyllä koen rohkaisevana, kun mieheni uskoo paranemiseeni. Kun suunnittelin hautajaisiani lokakuussa ja kerroin musiiikkitoiveistani, hän totesi ykskantaan, ettei osallistu suunnitelmiini. Kun ajelimme yhdessä onkologin vastaanotolle kuuntelemaan "tuomiota" , märisin, ettei minulla riitä rohkeus mennä vastaanotolle. Hän kysyi, että käännymmekö takaisin. Minua alkoi naurattaaa. Olen joskus moittinut häntä iloisuudesta kuolemansairaan vaimon rinnalla. Hän on vastannut olevansa aivan varma paranemisestani. Parempi näin.Tilastoihin vaikuttaa varmaan se positiivinen asia, että rintasyöpää voidaan yhä useammin hoitaa kroonisena sairautena. Toivottavasti joskus selätetään krooninenkin sairaus!
- Eka taxotere tulossakevätmieli
- Re: Eka taxotere tulossalillukka
- Re: Eka taxotere tulossakevätmieli
- Re: Eka taxotere tulossakevätmieli
- Re: Eka taxotere tulossalillukka
- Re: Eka taxotere tulossaHempukka
- Re: Eka taxotere tulossalillukka
- Re: Eka taxotere tulossaHempukka
- Re: Eka taxotere tulossakevätmieli
- Re: Eka taxotere tulossatautinen
- Re: Eka taxotere tulossalillukka
- Re: Eka taxotere tulossakevätmieli
- Re: Eka taxotere tulossakevätmieli
- Re: Eka taxotere tulossalillukka
- Re: Eka taxotere tulossaManssi
- Re: Eka taxotere tulossakevätmieli
- Re: Eka taxotere tulossalokakuu
- Tilastoista-miu-
- Re: Tilastoistakevätmieli
- Re: TilastoistaSartsa
- Re: Tilastoistakevätmieli
- Re: Tilastoista-miu-
- Re: TilastoistaHempukka
- Re: Tilastoistakevätmieli
- Re: Tilastoista-miu-
- Re: Tilastoistajulia
- Re: Tilastoistalillukka
- Re: Tilastoistasanteri
- Re: Tilastoistakevätmieli
- Re: TilastoistaManssi
- Re: Tilastoistakevätmieli
- Re: Tilastoistalillukka
- Re: Tilastoistajulia
- Re: Tilastoistakevätmieli
- Re: Eka taxotere tulossalillukka
- Re: Eka taxotere tulossaSartsa
- Re: Eka taxotere tulossaSartsa