Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Tilastoista

hei vielä täältä kortisonin piristämältä yökukkujalta!

Ja kovasti onnea kevätmielelle matkaan huomiselle <3.

Mä olin silloin 30-vuotias, muutaman kuukauden päästä täytin 31, kun sairastuin ekan kerran, eli kahdeksan vuotta sitten. Eli olen jo saanut kahdeksan vuotta elää ensimmäisten hoitojen jälkeen, ja kolme vuotta tai jo neljä edellisestä uusiutumasta. Mutta tahdon enemmän, TAHDON!!

Mun olo on edelleen oikeen hyvä, vähän mahasta nipistää välillä ja naama hehkuu sekä röyhtälyttää, mutta ne ei menoa haittaa. En tiedä sitten, kun yritän mennä nukkumaan, pompinko sängyssä, dexametasoni kyllä piristää.

Lääkäri sanoi, että minusta näkee ulospäin, että hoidot tehoavat. Olen kuulemma paremman ja pirteämmän näköinen, kuin viimeksi. Käski ottaa yhteyttä, jos tulee jotain erikoista kipua, siis pitkään kestävää ja kovenevaa. Silloin tehdään tutkimuksia jo ennemmin. Mutta muistutti samaan hengenvetoon, että sytostaatit aiheuttavat kipuja ja kiristämisiä, ja tykytyksiä, joten ei kannata heti huolestua.

Seuraava tutkimus on siis toukokuun lopussa. Kysyin, näkeekö siitä luuston tilanteen. Sanoi, että luuston metareitten kasvun tai kuihtumisen seuraaminen on vaikeaa. He vertaavat edellisiin kuviin, lähinnä onko lisääntynyttä kasvua. Tutkimuksessa halutaan myös nähdä, onko sisäelimet, keuhkot ja aivot edelleen puhtaat.Jos ovat, se kertoo kuulemma siitä, että tauti pysyy hanskassa sytoilla ja näiden tulosten perusteella jatketaan sitten hoitoja.

Niinpä tulin kotiin aika nauravaisena ja päättäväisenä pukin pelot huonoista tuloksista sitten toukouussa huissin kuuseen..ja sovin kasvattajamme kanssa uuden koiran ottamisesta, eli toteutin unelmani:):):)

Unihaleja kaikille Julia
julia | 21.3.2007 klo 22:54:06