Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Eka taxotere tulossa
Hei Kevätmieli,Katselin tuolta aiemmista viesteistä ensimmäistä kirjoitustani tälle foorumille (3.10.06), jossa kertoilin ostoksistani. Voi kun siitä tuntuu olevan jo kauan!
Eniten minulla kului käsirasvaa, jolla rasvailin myös jalkapohjat nukkummaan mennessä. Fluoritonta hammastahnaa ja suuhuuhdetta käytin koko sytojen ajan. Suun limakalvot pysyivät hyvänä ja suutablettipurkki on vieläkin avaamatta. Cicatridina -emätinpuikkoja käytin säännöllisesti ja käytän edelleen. Silmätippoja jouduin ostamaan pakkasten aikaan, kun silmät tuntuivat kuivuvan päähän. Sekin vaiva on poissa nyt. Närästykseen sain lääkäriltä reseptin Somac -nimistä lääkettä varten. Tepsi hyvin. Kynnet pidin värittömässä lakassa. En tiedä onko suositeltavaa vai ei, mutta minulle ei tullut kyllä mitään kynsivauriota.
Kaiken kaikkiaan selvisin pienillä vaivoilla. Kurjin oli ehkä CEF:iin liittynyt kuvotus ja voimattomuus, mutta sekään ei kestänyt kuin pari kolme päivää. Pystyin ulkoilemaan lähes joka päivä. Hoitoviikkolla lyhempiä aikoja ja sitten taas enemmän. Kolmannella viikolla olo oli joka kerran jo ihan suhteellisen normaali.
Nyt käyn läpi viimeisiä säteitä ja fyysinen kunto alkaa olla jo aika hyvä. Pitkätkin lenkit menevät mukavasti.
Toivon, että selviät vähin vaivoin. Yritä ulkoilla aina kun vain voit. Happi tekee hyvää sielulle ja ruumiille! Älä kuitenkaan unohda lepoa: nokkaunet vaikka parikin kertaa päivässä tekivät hyvää ainakin minulle. Nyt ei tosin enää oikein tahdo päiväunet enää maistua ;)
Onnea matkaan, Kevätmieli! Selviät varmasti!
t. Saana
- Eka taxotere tulossakevätmieli
- Re: Eka taxotere tulossalillukka
- Re: Eka taxotere tulossakevätmieli
- Re: Eka taxotere tulossaSaana
- Re: Eka taxotere tulossakevätmieli
- Re: Eka taxotere tulossalillukka
- Re: Eka taxotere tulossaHempukka
- Re: Eka taxotere tulossalillukka
- Re: Eka taxotere tulossaHempukka
- Re: Eka taxotere tulossakevätmieli
- Re: Eka taxotere tulossatautinen
- Re: Eka taxotere tulossalillukka
- Re: Eka taxotere tulossakevätmieli
- Re: Eka taxotere tulossakevätmieli
- Re: Eka taxotere tulossalillukka
- Re: Eka taxotere tulossaManssi
- Re: Eka taxotere tulossakevätmieli
- Re: Eka taxotere tulossalokakuu
- Tilastoista-miu-
- Re: Tilastoistakevätmieli
- Re: TilastoistaSartsa
- Re: Tilastoistakevätmieli
- Re: Tilastoista-miu-
- Re: TilastoistaHempukka
- Re: Tilastoistakevätmieli
- Re: Tilastoista-miu-
- Re: Tilastoistajulia
- Re: Tilastoistalillukka
- Re: Tilastoistasanteri
- Re: Tilastoistakevätmieli
- Re: TilastoistaManssi
- Re: Tilastoistakevätmieli
- Re: Tilastoistalillukka
- Re: Tilastoistajulia
- Re: Tilastoistakevätmieli
- Re: Eka taxotere tulossalillukka
- Re: Eka taxotere tulossaSartsa
- Re: Eka taxotere tulossaSartsa