Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Hoidot ja seuranta

Re: Odottavan aika on tooodella pitkä

Minulta löydettiin aika tarkkaan 2 vuotta sitten syyskuussa 2004 aivokasvain, gradus II. Sain silloin ison epilepsiakohtauksen ja sairaalassa sen syyksi todettiin kasvain aivoissa. Kasvain leikattiin, ja aloitettiin sytostaattihoidot. Epilepsiakohtaukset sen sijaan jatkuivat, ne olivat täysin hallitsemattomia, tulivat koska tahansa ja olivat todella rajuja. Vasta tammikuussa 2005 löytyi epilepsialääke, joka tuntui tehoavan. Pikkuhiljaa epilepsiakohtaukset rauhoitttuivat. Sytostaattihoidot loppuivat vuoden 2005 lopulla ja keväällä 2006 oli tarkoitus palata työelämään. Vastaanotto työpaikalla oli kuitenkin niin torjuva ja kielteinen, että päätin etten sinne enää mene. Nyt minulla on loppuvuosi sairaslomaa. Epilepsiakohtauksia minulla on edelleen n. kerran viikossa, mutta ne ovat tosi pieniä. Kättä saattaa vähän kouristella ja tulee huono olo, mutta sekin tulee yleensä vaan illalla, kun on väsynyt.

Odoteltu on joo, milloin mitäkin koetulosta tai veriarvoja, mutta pahimpia on olleet magneettikuvausten tulosten odottelu. Mulla on tulossa loka- tai marraskuussa magneettikuvaus, ja se jännittä jo nyt. Viimeksi on kuvattu viime joulukuussa ja silloin oli niin hyvä tilanne, että lääkäri arveli ettei tarvi vuoteen kuvata. Epilepsialääkkkeiden vaihto tai annosten nosto ja lasku ei sekään ole hätäisen miehen hommaa. Minulla on kokeltu ainakin viittä eri lääkettä, ja edelleen on tämän viimeisimmän eli Topimaxin kanssa nosto menossa. Aloitin 25 mg:lla aamuisin helmikuussa, ja nyt menee jo 75 mg aamuin illoin. Lokakuun alussa on soittoaika lääkäriin, ja ajattelin ehdottaa sille että nostaisin sen 100 mg:aan. Ilmeisesti näitä mun eplepsiakohtauksia ei saada koskaan kokonaan pois, mutta kunhan nyt niitten kanssa pärjää.

Niinpä minä nyt täällä kotona pyöriskelen, lapset on jo kouluikäisiä ettei nekään enää niin kovasti äitiä tarvitse. Harrastuksia olen koittanut kahmia tälle syksylle kovasti, että pää pysyisi virkeänä. Tunnen olevani ihan työkykyinen, mutten ilmeisesti minnekään kelpaa. Onhan tässä jotain viritelmiä tuon kuntoutuspuolen kanssa. Välillä iskee masennus, silloin ei viitsi nousta sängystä. Toisinaan, niinkuin tänään, kävin pitkällä kävelylenkillä.

Odottelemisiin!
pippuri | 18.9.2006 klo 15:59:50