Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Miesten syövät

Re: keuhkosyöpä

Hei ystäväiset! Kovasti rankkaa tuntuu nyt olevan kaikilla. Olisin toivonut, että teillä menisi paremmin kuin meillä, mutta taistelu syöpää vastaan on armotonta.

Itse olin juuri viikon kotona vanhempieni luona. Äidin kunto on huonontunut kovasti eikä isä tahdo jaksaa yksinään hoitaa äitiä. Äiti sai päässä oleviin kasvaimiin Oulussa sädehoitoa viisi kertaa. Kyse oli koko pään sädetyksestä. Tarkoituksena ei ilmeisesti ollut enää saada kasvaimia poistettua vaan lähinnä lievittää oireita. Ainakaan sädehoito ei olllut merkittävästi pienentänyt kasvaimia heti hoidon jälkeen otetuissa kuvauksissa. Sädetyksen jälkeen äiti on saanut aikoisen annoksen kortisonia. Hiukset lähtevät, lihakset ovat kadonneet hetkessä eikä äiti enää meinaa päästä sängystä ylös, ei edes vessaan. Äiti vain makaa sängyssä ja on kovin heikko ja kuihtunut. Ihan kuin syövässä ei olisi tarpeeksi, niin kortisoni nosti sokeriarvot ja nyt joudutaan vielä seuraamaan niitäkin. Ja takapuolessa on makuuhaava, joka ei tahdo parantua. Pahinta lienee kuinkin persoonallisuuden muutos. Äiti on todella räjähdysherkkä. Varsinkin isälle huutaa ja raivoaa todella herkästi, vaikka toinen yrittää auttaa...... Kaikki vanhat riidat kaivaa esiin ja syyttelee. Syy räjähdykseen voi olla ihan mikä tahansa. Siskoni esimerkiksi oli liian kauan kaupassa ja käveli liian monta kertaa makuuhuoneen ohitse. Minä kuulemma olen hermostunut ja kiireinen. Äiti väittää, että "kyttäämme" häntä. Tilanne on tosi kärjistynyt. Äidin raivokohtaukset ovat kuin kauhuelokuvasta. Huutaa ja kiroaa kurkku suorana ja syy raivareihin on aina meissä muissa. Aivoissa olevat etäpesäkkeet ovat siis tosi paska juttu!!!!! Tuntuu kuin tuntemani hellä ja rakastettava äiti olisi jo kuollut.

Oulussa lääkäri oli antanut äidille elinaikaa noin puoli vuotta. En usko, että kestää enää niin kauan. Varsinkaan, jos joudumme laittamaan äidin vuodeosastolle, kun ei huoli isän apua ja me lapset asumme ja työskentelemme toisella paikkakunnalla emmekä voi olla kokoa ajan auttamassa. Minullakin kun on tuo oma pikkuinen. Isä on jo yli 70-vuotias, joten ei hän jaksa nostella äitiäni, jos tilanne menee siihen, ettei äiti enää pääse itse vessaan. IHAN HIRVEÄÄ!

Itse olen jaksamisen äärirajoilla. Henkisesti voin tosi huonosti. Alkaa tuntua siltä, että tässä tilanteessa olisi parasta, jos äiti saisi rauhan sielulleen ja niin kovin sairaalle keholleen. Pääsisi lepoon. Pois kärsimyksestä. Meillä syöpä voitti taistelun.

Voimaa ja haleja teille! Koittakaa jaksaa! Minulla on onneksi tuo oma pieni ihana tyttövauva, joka herää joka aamu kasvot hymystä säteillen innokkaana uuteen päivään ja antaa voimia minulle ja miehelleni kaiken surun keskellä. Elämässä on nyt niin paljon sisältöä ja asioita, joista saan iloita. Onneksi.

Tyttönen
tyttönen | 19.7.2007 klo 05:44:21