Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Nyt iski kauhee paniikki

Minulla ei ole vielä tietoa, kuinka pitkälle tautini on edennyt. Lähiviikkoina asia selviää. Huomaan kuitenkin tulleeni päivä päivältä nöyremmäksi ja vähempään tyytyväksi. Katselin eilen peilistä uusia pienennettyjä rintojani, ja mietin kuinka kauan mahdan tästä uudesta ulkomuodostani saada nauttia. Vievätköhän vielä toisessa leikkauksessa toisen kokonaan? Ehkä molemmat?

No, olen tehnyt valmiiksi jo surutyötä etukäteen. Vieköön kokonaan vaikka rinnankin, piruvie, jos hoito tällaista vaatii! Vaatimukset pienenevät ja tärkeimmäksi toiveeksi jää, että olisi ihan mukava vielä joitakin vuosia elää ehkä useampiakin!

Minulle tämä sairastumiseni, ainakin toistaiseksi, on ollut pienempi trauma kuin kaksi avioeroani. Tai työstä johtuvat stressit. Ne tuottivat masennusta ja ahdistusta. Ja unettomuutta. Jotenkin tunnen, että tämä sairaus ei ole itse aiheutettua. Jotakin sellaista, johon itse omalla tahdollani olisin voinut varmasti vaikuttaa. Eli tunne, joka sairastumistani nousee, on pikemminkin surua ja luopumista. Jotakin sellaista kärsimystä, jota jokainen ihmispoloinen joutuu elämässään jossain vaiheessa kokemaan. Vääjäämättä. Pakoon pääsemättä. Toiset aikaisemmin. Toiset myöhemmin. Vastapainona surulle jokaisen herätyn aamun ja eletyn päivän arvo on noussut silmissäni.

Äitini kuoli viime kesänä rintasyöpään. Kasvain oli löytynyt 16 vuotta aikaisemmin ja hoidettu sädehoidolla ja rinnan kokopoistolla. Maksametastaasi ja sen mukanaan tuomat komplikaatiot veivät hänet meiltä. No, olin hänen kotonaan saattohoidossa mukana ja äidin sairauden näkeminen ja kuolevan ihmisen kohtaaminen ehkäpä auttoivat minua hyväksymään jossain määrin oman kuolevaisuuteni ja haavoittovaisuuteni. Varmasti vaikeita hetkiä vielä välillä minulle tulee ja on niitä jo ollutkin. Satunnaista ahdistusta. Mutta pääsääntöisesti mielialani on ollut levollinen.

Äitini ei muuten saanut mitään hormoonihoitoja tai sytostaatteja. Siinä vaiheessa kun salakavala metastaasi havaittiin, oli tauti päässyt liian pitkälle. Tietääkseni hoidot ja seuranta ovat huomattavasti kehittyneet nykyään, hoidot aggressiivisimpia ja lääkkeet tehokkaampia Me kaikki lienemme tällä hetkellä huomattavasti paremmissa lähtökohdissa kuin syöpää sairastaneet joitakin kymmeniä vuosia sitten!
Ksantippa | 26.4.2007 klo 19:12:31