Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Sytoputkessa (jatkoa Sytoputken alussa -keskusteluun)

Huomenta ja kirpeää pakkasaamua, siskot! Viides päivä 3. taxosta. Eivät auttaneet jääpalat tiputuksessa. Kieli on turta ja makuaisti sekaisin. Kurkkua kuivaa. Muuten olo tänä aamuna suht. mukava. Eilinen oli väsypäivä. Puolen tunnin lenkillä kävin, ja jalat tuntuivat olevan lyijyä. Mielialakin mateli samaa rataa. Nousi taas mieleen, miten mukava olisi mennä terveenä töihin ja pyörittää normaalia arkea. Samat ajatukset kävivät mielessä edellisen tiputuksen jälkeen. Mutta ei tästä mihinkään päästä. CEF voi olla kovempi juttu. Jaksaisi vaan ajatella, että sytot kääntyvät kuitenkin loppusuoralle. Kotosalla hissuttelen muutaman päivän. Kuulostaa olevan monenlaista pöpöä liikkeellä. Vaikka veriarvot olivatkin palautuneet, en tiedä tämänhetkistä tilannetta. Viime yönä nukuin melko hyvin, vaikka uni ei oikein "terveen" unta ollutkaan. Hikoilukohtaukset tosin herättivät monta kertaa. Jospa elämä taas voittaisi pariksi viikoksi, ts. mieliala pysyisi jotenkin plussan puolella. Eilen tuli uutena oireena nenäverenvuoto, vaikkei ole nuhakaan. Limakalvot ovat taas lujilla. Ja vielä yksi oikku, vasemmassa silmässä väpättää elohiiri monta kertaa päivässä. Johtuukohan sekin sytosta? Mukavaa tiistaipäivää kaikille. Ulkoilkoot ken tarkenee. Täällä on yli 20 astetta miinuksella, joten puita pesään. Terveisin Lillukka
lillukka | 30.1.2007 klo 10:24:40