Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: 30v ja kohdun poisto syövän takia

Minnekähän se robotti menee joululomalla?? Lappiin? Sveitsiin laskettelemaan? Äidin luo syömään kinkkua ja lanttulaatikkoa?

Hyvä, että muutama viikko enää - odottaminen ei ole hauskaa ...

Juu, muistan minä läheisten reaktiot. Jotkut olivat siinä äärellään ja läsnä, jotkut pitivät hieman välimatkaa. Yksi ystävä oli, joka ei tainnut pystyä käsittelemään koko asiaa, kun otti välimatkaa kunnolla - ei minkäänlaista yhteyttä, tai siis hän kävi sairaalasa minua katsomassa, oli hyvin vaivautuneen oloinen ja siihenpä se sitten jäi. Eräs viisas ihminen sanoi tämän ystävän tuntien, että omista lähtökohdistaan käsin ystävä otti etäisyyttä.
Lähiomaisten kanssa ei juurikaan puhuttu, sillä olin sairastuessani ulkomailla, jossa minut myös leikattiin. Kun palasin kotiin, olin tavallaan toipunut, no, ainakin leikkauksesta. Minut leikattiin toisen kerran puoli vuotta ekasta leikkauksesta, ns. second look -leikkaus, jolla tarkistettiin ettei uutta syöpää löytynyt. Sen muistan , että äitini kanssa ei puhuttu, hänkin taisi olla enemmän sellainen itsekseen murehtiva. Tosin luulen, että hän jutteli ystäviensä kanssa.

Jossain vaiheessa muistelen, että en oikein enää osannut tai halunnut puhua, kun tuntui, että jauhan sitä samaa koko ajan, ehkä joku vähän vihjasikin siihen suuntaan. Mutta omasta kokemuksesta pitää voida puhua niin kauan kuin on tarvis, jokainen omassa tahdissaan.

Tavallaan kummallista oli toiseen syöpään sairastumisen aikaan, kun oikein kukaan ei ottanut asiaa puheeksi, enkä minäkään kovin aktiivisesti kai halunnut "vaivata" - ja osa ystävistäni on hoitoalan ammattilaisia.

No, ekan syövän jälkeen meni puolisentoista vuotta, kun hakeuduin juttelemaan ammattiauttajan pakeille, naispsykologille. Se oli ihan hyvä juttu, kerta viikossa liki vuoden ajan, siitä oli apua. Puhuttiin syövän pelosta, uudelleen sairastumisen pelosta, lapsettomuudesta, sen vaikutuksesta eämään jne.
Ja myöhemmin toisessa elämänvaiheessa kävin psykoterapiassa, sielläkin syöpää sivuttiin, mutta se ei ollut pääosassa.

Tukihenkilöä minulla ei ollut, ei tarjottukaan.Itse kävin tukihenkilökurssin nelisen vuotta sairastumisen jälkeen. Joitakin yhtyedenottoja ja tapaamisia oli.

Hyvä juttu aikanaan oli sopeutumisvalmennuskurssi (mikä sanahirviö!). Kurssi oli työikäisille syöpäsairaille, suurin osa oli rintasyöpäläisiä ja meitä muita oli 5. Kyllä sieltäkin jotain plakkariini sain, joskin olisi ollut mukavaa puhella saman syövän kokeneen kanssa.

Pidetään Iltsu yhteyttä, olen iloinen, jos vaan voin sinua jeesata tässä kohtaa elämää.
Ilona | 11.12.2012 klo 21:58:36