Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Millaiset olivat viimeiset päivät? Entä lähtö?
Itse saatoin mahasyöpää sairastavan äitini toiselle puolelle n. 8kk sitten. Noin viikkoa ennen lähtöä äitin puheet olivat parin päivän ajan hieman sekavia ja hänen äänensä oli pelkkää pihinää. Hän ei luottanut kehenkään muuhun kuin minuun ja kävinkin viimeisenä iltana kun hän vielä jotain ymmärsi, varmistamassa sairaalassa että hänellä oli kaikki tarvittava yötä varten. Näin hän pystyi rauhoittumaan. Seuraavana päivänä hän vaipui jonkinlaiseen tajuttomuuden tilaan, josta heräsi joitakin kertoja samaisen päivän aikana. Hän halasi minua, antoi suukkoja ja sai kuiskatuksi ”Kiitos kaikesta”. Sen jälkeen hän heräsi tänä iltana vielä kerran, mutta silloin katse oli jo lasittunut eikä sanoja tullut suusta. Hän kyllä tunnisti ympärillä olijat ja yritti halata. Sitten hän meni takaisin tajuttomuuden tilaan, jolloin hengitys oli tasaista huohotusta. Tätä kesti vajaa kolme vuorokautta, jolloin pulssi oli jatkuvasti kova. Meille kävi vielä niin, että siskoni oli matkalla Amerikasta äitiäni katsomaan ja hoitajat sanoivat, ettei hän tule ehtimään näkemään äitiä enää hengissä. Olin äitini luona kolme yötä ja neljä päivää jatkuvasti. Siskoni ehti. Äiti eli vielä vuorokauden sen jälkeen kun hän tuli. Ihan kuin tässäkin äiti olisi sinnitellyt vastoin kaikkien hoitajien puheita vielä siihen, että siskoni sai paijata hänen päätään. Hoitajat sanoivat, että kuoleva kyllä useimmiten kuulee, mitä ympärillä puhutaan, vaikkei pystykään siihen enää reagoimaan. Äiti oli viimeiset päivät kovassa kipulääkityksessä. Oltiin suunniteltu aiemmin, että äiti pääsisi Terhokotiin, mutta sinne ei ehditty kun äitin tila huononi niin nopeasti.Äitin kuoleman hetki tuli rauhallisesti. Huohotus vain hiljeni. Toisen jalan varpaat alkoivat viilentymään. Väri muuttui kasvoilla kalvakammaksi. Hengityksen hiljentyessä, äitini veli rukoili ”levolle laske luojani”, jonka loppuessa myös äitini hengitys loppui. Ja sitten oli hiljaista. Itse olin aivan turtana. Kohtasin ensimmäisen kerran kuoleman näin läheltä. Nyt suru on vielä kova ja siihen liittyy myös palava halu ymmärtää ja saada jonkinmoinen käsitys kuolemasta ja elämän kiertokulusta. On vain niin vaikea käsittää, miten ihminen voi noin vain hävitä. Ihminen, joka on aina ollut mukana omassa elämässä.
- Re: Millaiset olivat viimeiset päivät? Entä lähtö?kipinä