Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Millaiset olivat viimeiset päivät? Entä lähtö?

Oman äitini kuolemasta on nyt noin 1,5 kk aikaa. Lopullinen lähtö tuli jotenkin niin nopeasti...toki äidin kunto huononi parin viimeisen kuukauden aikana päivä päivältä yhä enemmän, muttei silti osannut odottaa sitä hetkeä. Tuskin sitä olisikaan koskaan ollut valmis. Äitin tila romahti oikeastaan kahden viimeisen päivän aikana rajusti. Äiti näki viimeisinä aikoinaan monesti harhoja kovien lääkitysten (kipulaastareiden) takia. Hän ei aina tiennyt mikä oli totta ja mikä ei, se oli pelottavaa.
Parin viimeisen päivän aikana puheesta tuli tosi epäselvää. Jouduin pyytämään äitiä monesti toistamaan, ja se oli selkeästi rasittavaa hänelle. Äidin 2.viimeisenä päivänä äiti oli aika yllättäen jo tosi huonossa kunnossa; puhuminen oli vaikeaa, mutta silmät olivat kuitenkin aika ajoin auki ja äiti pystyi vielä reagoimaan minun puheeseen. Hän pystyi vielä mm. lohduttamaan minua, kun itse itkin. Samaisena iltana puhelinkeskustelusta ei enää tullut oikein mitään, kun soitin äitille töistä. Hän oli tosi väsynyt. Silti oli suuri shokki mennä seuraavana päivänä terveyskeskukseen. Äiti makasi vuoteellaan silmät kiinni, hengitys piti kovaa ääntä, eikä äiti ensin reagoinut tulooni mitenkään. Äiti sanoi haluavansa olla yksin, ja hoitajat veivät minut itkuisena pois. Kohta yksi hoitaja tuli sanomaan, että äiti oli tarkoittanut, että haluaa olla kanssani kahdestaan. Sain vielä kysyttyä äidiltä yhden itselleni tärkeän kysymyksen, ja äiti sai vastattua lopulta, kun itse sanoin ensin..Päivällä äiti ei enää pystynyt reagoimaan mihinkään, hän oli aivan tiedostamattomassa tilassa. Ei pystynyt edes kättä puristamaan...iltaan asti olin äidin luona, pidin äitiä kädestä kiinni ja yritin jutella. Jalat ja sormet viilenivät, vaikka muuten vartalo olikin kuuma. Suu kuivui nopeasti ja hengitys piti kovaa korinaa. Hengityskatkoksia oli silloin tällöin. Kostutettiin äidin suuta pitkin iltaa sitruunapuikoilla isäni kanssa. Lopulta minun oli lähdettävä kotiin ja isä jäi äidin luokse yöksi. Pelkäsin niin kovasti jättää äidin, mutten ikinä olisi uskonut, että äiti eläisi enää muutaman tunnin...
Uskon ja toivon, että lääkkeet lievittivät loppuvaiheessa kipuja. Luulen, että äidin kuolema oli rauhallinen, ja toivon, ettei hän kärsinyt. Hän nukkui pois hiljaa, kun isänikin jo väsymyksestä ja valvomisesta oli nukahtanut...
violet | 12.7.2007 klo 18:53:50