Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Äiti, vilkuta minulle
Täällä samoja tuntemuksia. Tasan 3 kk äitini kuolemasta. Ei asiaa mielestäni voi 'hyväksyä'. Sen voi ehkä todeta todeksi, mutta hyväksyminen merkitsee mielestäni jotain sellaista, että on ok.Joka päivä, aamuin illoin, myös minulla mielessä äitini. Olen tavallaan kateellinen kavereilleni, joilla on äiti. Ja ihan kuin raskautta toivoessani näin raskaana olevia naisia kaikkialla, niin nyt näen ikäisiäni naisia äitiensä kanssa kaupassa, kävelemässä ja yhdessä lastenlasten kanssa puistossa. On niin tyhjä olo.
Ei tätä voi ymmärtää todeksi. Hammasta purren ja suru sydämmessä arjessa mennään. Ei kai tässä muuta voi. Onneksi on perhe, joka pitää kiinni arjessa.
Kyllä minäkin sinne pilviin katselen useammin kuin ennen, vaan en oiekastaan tiedä miksi.
- Re: Äiti, vilkuta minullemariamaria
- Re: Äiti, vilkuta minulleEnkelintytär
- Re: Äiti, vilkuta minulleEnkelintytär
- Re: Äiti, vilkuta minulleviimeinen syksy