Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Äiti, vilkuta minulle

Minun äitini kuolemasta tulee ensi viikolla kuluneeksi 5 kk. Välillä on tyhjä olo, ei ole paha olla eikä hyvä olla, on vain. Välillä on parempia hetkiä, mutta vain hetkiä, ei edes kokonaisia päiviä. Sitten taas iskee syvä ja ääretön kaipaus ja ikävä, kun muistelen rakasta äitiäni ja yhteistä aikaamme, joka ei enää koskaan palaa.
Suru tarvitsee aikaa ja on hyvä jos voi surra ja itkeä silloin kun siltä tuntuu, kyyneleet vapauttavat surua.
Ihmiset, jotka yrittävät väkisin piristää tai saada ajatuksia muualle, eivät käsitä, että suuri menetys on pysäyttänyt surevan ja että on tarpeellista vetäytyä omiin oloihinsa, eristäytyä hiljaisuuteen käsittelemään menetystä ja omia tunteitaan.
Kuoleman hyväksyminen ei tarkoita sitä, että alkaa pitää tilanteesta vaan sitä, että tunnustaa menetyksen ja oppii elämään sen kanssa. Itse tunnustan kyllä menetykseni, mutta en varmasti opi elämään asian kanssa pitkään aikaan, koska äitini oli niin suuri ja tärkeä osa elämääni.
Kirjassa Suru ja Surutyö (Elisabeth Kübler-Ross,David Kessler)
hyväksymisestä sanotaan näin:"Hyväksyminen on eri asia kuin se, että ihminen tuntee olevansa kunnossa eikä tapahtunut vaivaa häntä. Nämä sekoitetaan usein toisiinsa. Niitä ei pidä samaistaa. Läheisen menettämisen jälkeen eivät useimmat ihmiset koskaan tunne olevansa kunnossa, eikä heistä tunnu hyvältä. Tässä vaiheessa on kyse sen tosiseikan hyväksymisestä, että läheinen on lopullisesti poissa ja että tämä uusi todellisuus tunnustetaan pysyväksi asiaintilaksi. Sellaista vaihetta ei tule, että pitäisimme tästä todellisuudesta tai että se ei enää koskaan vaivaisi, mutta lopulta hyväksymme sen. Opimme elämään sen kanssa. Se on uusi malli, jonka mukaan meidän on opittava elämään. Silloin toipuminen ja asian selvittely mielessä saa lopullisen muotonsa siitä huolimatta, että eheytyminen usein näyttää ja tuntuu saavuttamattomalta."
Suosittelen kirjan lukemista, se on mielestäni helposti ymmärrettävä. Sen avulla omia tunteita on helpompi käsitellä ja ymmärtää. Itse ainakin olen saanut siitä apua ja ymmärrystä käsitellessäni omia tunteitani.


Enkelintytär | 3.10.2007 klo 10:31:47