Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Sytoputkessa (jatkuu..)

Huomenta Pohjanmaalta! Vointi edelleen OK eilisen CEF:n jälkeen.
Meri64, kuulun OYS:n piiriin, mutta onkologi ei kyllä eilen ollut sama kuin eka kerralla. Tokihan lomat, sairastelut ym.voivat vaikuttaa asiaan. Minullahan syto siirtyi viikolla neutrofiilien vuoksi ja menin vastaanotolle ylimääräisenä.
Aamulla kävin kaupoissa, poika kuskina. Kohta lähden lenkille, kun ei väsytäkään. Taisi tuo Aloxin-pahoinvointilääke olla hyvä aine, kun aamukahvikin maistui. Kiitos, mimi, sinultahan tämä lääkevinkki tuli. Tänään parturoin orastavat hiukset. Nehän ehtivät jo alulle, kun oli neljän viikon tauko sytoissa. Sitten jään odottelemaan tervettä kasvustoa.
Kaiken kaikkiaan tuntuu mahtavalta, että sytot ovat takana. Pääsin suht. vähällä sivuoireista. Ja kunto pysyi hyvänä koko ajan. Silti en kaipaa sitä metallin makua ja seonnutta makuaistia taxojen aikana. Limakalvojenkin kanssa sai kokeilla monenlaista konstia. Apteekkiin on kyllä valunut iso tukko euroja. No, onneksi apuakin on löytynyt.
Tilasin hammaslääkärin, jotta näkee, mitä hallaa sytot ovat sillä sektorilla tehneet.
Voimia ja kärsivällisyyttä sytoputkilaisille tv. lillukka
lillukka | 12.4.2007 klo 10:41:01