Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Hei kaikki!
Ja erityisesti Kehäkukka, kiva kuulla sinusta. Hyvä kun menit ajoissa hoitoon. Minullakin meni eka Taxon aikaan tosi alas neutrofiilit. Täällä päin ainakin labrat kontrolloidaan automaattisesti noin 10 päivän kuluttua tiputuksesta, jolloin lasketaan, että solujen pitäisi olla alimmillaan. Itse menin ekan Taxon jälkeen noin viikon kuluttua käymään päivystyksessä sen kamalan ihottuman takia, mutta mitattuaan lämpöni eivät enää olleet yhtään kiinnostuneita naamani näppylöistä :P. Lämpö oli tosin vain 37,4 mutta olin ottanut särkylääkkeen jokin aika aikaisemmin. Silloin otettiin sitten labrat heti ja niissä neutrofiilit olivat 0,15. Olin kuitenkin kohtuullisen hyväkuntoinen, eikä crp ollut koholla, pääsin kotiin sen Neupogen-piikin jälkeen. Seuraavan päivän kontrollissa neut oli 0,13, ja olivat sitä mieltä, ettei sitä valkosolukasvutekijää kuitenkaan tarvitsisi antaa enää. Muistaakseni seuraavanakin päivänä tuo arvo oli vielä tuon saman 0,13. Kuume ei kuitenkaan noussut liian korkealle, eikä crp ollut koholla, joten vältyin sairaalassa ololta. Tuon jälkeen ei kertaakaan ole neutrofiilit menneet noin alas, eli taisi tuo eka kerta olla luuytimelle pahin shokki.miu
- Eka tippaliitto takanakevätmieli
- Re: Eka tippaliitto takanakevätmieli
- Re: Eka tippaliitto takanakevätmieli
- Re: Eka tippaliitto takanaKehäkukka
- Re: Eka tippaliitto takanasanteri
- Re: Eka tippaliitto takanakevätmieli
- Re: Eka tippaliitto takanaKehäkukka
- Re: Eka tippaliitto takanaKehäkukka
- Re: Eka tippaliitto takanakevätmieli
- Re: Eka tippaliitto takanaKehäkukka
- Re: Eka tippaliitto takanatautinen
- Re: Eka tippaliitto takanaKehäkukka
- Re: Eka tippaliitto takanakevätmieli
- Re: Eka tippaliitto takanasanteri
- Re: Eka tippaliitto takanatautinen
- Hei kaikki!-miu-
- Re: Hei kaikki!Kehäkukka
- Re: Hei kaikki!kevätmieli
- Re: Hei kaikki!Kehäkukka
- Re: Hei kaikki!kesän lapsi
- Re: Hei kaikki!julia
- Re: Hei kaikki!kevätmieli
- Kiinnostaako chat?-miu-
- Re: Kiinnostaako chat?santeri
- Chatista-miu-
- Re: Chatistasanteri
- Re: Hei kaikki!kevätmieli
- Re: Hei kaikki!tautinen
- Re: Hei kaikki!julia
- Re: Hei kaikki!santeri
- Re: Hei kaikki!tautinen
- Re: Hei kaikki!lillukka
- Hei kaikki!kevätmieli
- Re: Hei kaikki!Kehäkukka
- Re: Hei kaikki!kevätmieli
- Re: Hei kaikki!kevätmieli
- Re: Hei kaikki!Kehäkukka
- Re: Hei kaikki!kesän lapsi
- Re: Hei kaikki!Kehäkukka
- Re: Hei kaikki!santeri
- Re: Hei kaikki!lillukka
- Re: Hei kaikki!julia
- Re: Hei kaikki!tautinen
- Re: Hei kaikki!santeri
- Re: Hei kaikki!julia
- Re: Hei kaikki!tautinen
- Re: Hei kaikki!santeri
- Re: Hei kaikki!kevätmieli
- Re: Hei kaikki!julia