Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Priorisoinnin uhrit

Kiitoksia Teille molemmille vastauksistanne supi ja a00a. Tässä tilanteessa tuo paljon lohtua kokemuksten jakaminen - myös tieto siitä ettei ole yksin kokemuksiensa kanssa. Joskaan en koskaan voisi toivoa samanlaisia kokemuksia muille kuin itselleni on tapahtunut.

Yli puoli vuotta on kulunut isäni poisnukkumisesta ja painajaismaisista tapahtumista. Kokemukset kulkevat mukana päivittäin ja etenkin isän hoitoon tai hoitamatta jättämiseen liittyvät epäkohdat lisäävät surua. Emme voi kuin perheen kanssa toistella sitä millainen taistelutahto nujerrettiin. Kyselemme itseltämme ja toisiltamme, että kuinka ihmeessä nykyajan terveydenhuolto voi ehdä tyynen rauhallisesti hiljaista eutanasiaa.

Samaan aikaan näytetään nelosella sairaalaohjelmaa jossa kaikki on niin hyvin ja hienosti ja potilaita kohdellaan hyvin. Toivottavasti näin todella on, mutta miten ihmeessä isäni sattui olemaan se väliinputoaja - useammalla kuin kahdella eri osastolla. Sattumaako ? Kohtalon ivaa ?

Isäni toiveesta tuli yhteinen toiveemme. Tämä ei saa jäädä tähän. Muistus- ja kantelukäytännöistä voi todella huomata, että vastaajatahot tekevät kaikkensa ettei (hävytön ja mitään tietämätön ja surusta sokaistunut) muistutksen tai kantelun tekijä jatkaisi prosessiaan. Vastaukset vilisevät "omaiset eivät ymmärrä...", "ammattitaitoinen lääkärikolleegio päätti..." lauseita, jotka kaikki päätyvät omaisten mitätöimiseen. Lopulta vaihtoehdoksi annetaan oikeudenkäynti ja oikeudenkäyntikulut omaisten maksettavaksi. Näin tämä luultavasti tulee toimimaan.

No niin käyllähän tämä minun kokemusmaailmani aika synkeä on, mutta uskokaa, että olen onnellinen jokaisesta kuulemastani hyvästä hoitopolusta. Isäni sanoi lähes jokainen päivä, että jokainen on hoidettava vauvasta vaariin ja etenkin jos sitä ko. henkilö itse tahtoo. Isäni olisi tahtonut - ei hoidettu. Isäni ja me omaiset sanoimme tahtomme - ei hoidettu siltikään. Tapahtui komplikaatio - ei olisi hoidettu - eikä heti hoidettukaan - vaikka me kaikin voimin taistelimme oikeudesta hoitoon. Lääkärikolleegion yksimielistä päätöstä ja arvovaltaa oli todella vaikea mennä kumoamaan ja onnistuimme tässä yhden ainoan kerran.

Uskon, että priorisoinnin uhreja on lukuisia. Suuri osa niistä on vaiettuja. Uskon syvästi, että sukupolveani vanhemmilla ihmisillä etenkin on niin syvään juurrutettu herran pelko ettei lääkäreiden päätösiä uskalleta kyseenalaistaa. Toisaalta ainakin isäni kohdalla käyettiin sellaista korukieltä, että asiasta tietämätön saattaa tyytyä ER-päätökseen tietämättä mitä se tarkoittaa.

Voimia kevään ensi säteisiin !
Sitruunamelissa | 13.3.2009 klo 09:57:16