Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Priorisoinnin uhrit

Lyhyesti voin todeta, että seurattuani puolisoni kaksi- ja puolivuotista syöpätaisteluani, ja myös äitini edelleen jatkuvaa sairastamista, uskoni suomalaisen "hyvinvointiyhteiskunnan" "mainioon" terveydenhuoltoon on kyllä romahtanut. Perusasiat ovat kunnossa, ja toki olen ikionnellinen, että kaikki toimii näinkin hyvin, mutta sairaanhoidosta on kadonnut kyllä se "kaikkivoipaisuuden" illuusio minun kohdallani. Inhimillisiä virheitä, ovatko ne sitten vahinkoja, huolimattomuutta, tahallisia. Välillä tuntuu myös unohtuvan, että kyseessä on tunteva ja ajatteleva potilas ja omaiset, eikä vain pelkkä liukuhihnamaisesti hoidettava nisäkäs.

Kovin tuntuu oudolta myös se, että kriisiapua syydetään kaikissa median tavoittamissa julkisissa kriiseissä (tsunami, Jokela, bussiturma) ja myös mitä ihmeellisimmissä "merkityksellisissä" tilanteissa (luin jostain, että läheltä piti -moottoripyöräkolaritilanteissa ajajille tarjotaan jossain kriisiapua). Mutta kukapa huomioisi näitä arkipäivän kriisejä, meitä, joiden omaiset kuolevat, heitä, jotka itse ovat sairastuneet? Eikö silloin, jos koska, tarvittaisi myös kriisiapua?

Voi, tästä aiheesta olisi NIIN paljon sanottavaa. Ehkä suljen sanaisen arkkuni nyt ajoissa :)
xanthia | 17.7.2008 klo 23:20:50