Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Hoidot ja seuranta
Re: Re: Elämää Myelooman kanssa
Hei hei,Helsingissä tuulee kamalasti ja vettä sataa säännöllisesti. Aika kurja talvisää siis.
Isän kanssa oltiin Peijaksessa ti 15.1. Myelooma-arvot olivat ihan ok eli m-komponentti (tai IgG) oli 5, lasko ja senkka hyvät, kuten maksa-arvotkin. Hb 119 nyt, kun epopiikitys on jätetty väliin.
Isällä on kuulemma luuytimessä myös "jotain" myelodysplasiaan viittaavaa. Näin on näköjään ollut alusta saakka eli sieltä vuodesta '99, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun minä siitä kuulin! Trombosyytit olivat joulukuun puolivälissä jo 105 (raja-arvot ~150-350), kun ne marraskuun aikana romahtivat niinkin alas kuin 49! Lääkärin mukaan tämä johtui ilmeisesti siitä keuhkonsuojalääke Cotrim Fortesta. Valkosolut oli nyt 0,61 (norm. alaraja ~1,2), mutta se taas johtunee thalidomista.
Olen nykyään enemmän huolissani tästä myelodysplasiasta kuin myeloomasta, koska siinä on todellinen riski sairastua mm. leukemiaan. Lääkärin näkemys oli se, että jokainen myelodysplastinen syndrooma johtaisi ennen pitkää leukemiaan, jos ihmiset vain eläisivät tarpeeksi kauan. Siihen voi mennä 3kk, 6kk tai vaikka 20 vuotta. Isän kohdalla hyvän ennusteen puolesta kuitenkin puhui se, ettei isällä ollut luuytimessä blasteja ja myös kromosomitutkimus oli hänelle ns. edullinen.
No, tilanne on kuitenkin se, että lääkärit tuntuvat olevan vähän ymmällään. Isällä on ikäänkuin kahdenlaista sairautta, muttei kumpaakaan kait oikein kunnolla. Myelodysplasian osalta isän sairauden laatu on "määrittelemätön". Sen kummemmin ei myöskään enää osata sanoa, mikä oire johtuu myeloomasta ja mikä siitä toisesta. Lääkäri kuitenkin puhui enimmäkseen hyvistä asioista ja totesi isän tilanteen olevan kaiken kaikkiaan tyydyttävä.
Lääkityksenä on jatketiin Thalix 50mg päivittäin sekä Dexametason 1krt/vkossa. Isä voi kyllä ihan hyvin, eikä mitään sivuvaikutuksia ole ainakaan toistaiseksi ilmennyt. Onneksi. Verikokeissa käydään nyt toistaiseksi 2 vkon välein.
Melko hyvillä mielin tässä kuitenkin mennään:)
Annie
- Elämää Myelooman kanssaSelina
- aarsu heiMaajut
- Elämää Myelooman kanssavaimo vm54
- Re: Elämää Myelooman kanssaHannaLeena
- Re: Elämää Myelooman kanssavaimo vm54
- Elämää Myelooman kanssaSelina
- Re: Elämää Myelooman kanssavaimo vm54
- Re: Elämää Myelooman kanssavaimo vm54
- Re: Re: Elämää Myelooman kanssakaihoneitokainen
- Re: Elämää Myelooman kanssavaimo vm54
- Re: Re: Elämää Myelooman kanssakaihoneitokainen
- Re: Re: Elämää Myelooman kanssaAnnie
- Hb ja veriarvotAnnie
- Re: Hb ja veriarvotmerode
- Re: Hb ja veriarvotAnnie
- Re: Hb ja veriarvotaarsu
- Re: Elämää Myelooman kanssavaimo vm54
- Re: Elämää Myelooman kanssakaihoneitokainen
- Re: Elämää Myelooman kanssaHannaLeena
- Re: Elämää Myelooman kanssaHannaLeena
- Re: Elämää Myelooman kanssasirpukka
- Re: Elämää Myelooman kanssasirpukka