Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: akuutti haimasyöpä

No hei taas.Juu no ihan hyvin meni pe lääkärissä,täti oli sytostaateista väsynyt,mutta säästyi oksentamiselta.Kuvauksissa ei ollut ilmennyt muita etäpesäkkeitä kuin se maksassa oleva,joten siltä osin positiivista.Maksa arvot olivat kyllä taas kohonneet viime kerrasta ja ulosteen rasvapitoisuus oli vain 2,kun normaalisti,terveillä ihmisillä se on n,200..Maaliskuussa saadaan sitten tt-kuvausten jälkeen tietää,miten jatko..onko sytot vaikuttaneet pesäkkeeseen vai ei yms.Pääosin itse olen ollut tätini tukena,vaikka on muukin perhe tietysti,mutta kaikki muut asuvat kauempana joten olen ihan mielelläni käynyt tätini kanssa lääkäreiden vastaanotoilla ja kuulemassa tuloksista,koska ei siitä mitään tule jos en mene,ei hän muistaisi jännitykseltä ja pelolta mitään,eikä sen koomin kyllä osaisi kertoakkaan tilastaan mitään.
Kyllä sitä kummasti vaan voimia löytyy,alku oli erittäin vaikea ja raskas,mulla oli juuri koulu alkanut ja viimeinen vuosi opiskelua,juuri kun tädillä tämä syöpä oltiin todettu,joten kyllä se veti veronsa.Mitenkään ei olisi jaksanut keskittyä ja tentteihin ja kaikkeen piti vaan yrittää lukea.Jostain sitä vaan sitä voimaa saa,täytyy muistaa vaan puhua avoimestija kysellä,niistä asioista mitkä siinä sairaudessa herättää kysymyksiä,niin itse tein ja etsin tietoa,kyselin henkilökunnalta,kirurgeilta,hoitajilta ja nyt tässä vaiheessa hoitavalta osaston lääkäriltä tai sh:ta.Itse opiskelen alalla,joten siinä mielessä mun oli jotenkin hirveen helppo olla realistinen,vaikka kyse onkin lähimmäisestä,mutta se että alunperin itse tiesi edes jotain kyseisetä sairaudesta helpotti hieman tilannetta,ettei kaikki ollut ns,uutta.Tottakai asiat vielä osittain vaivaa ja aina sitä ihmettelee että miten voi olla olemassa tällänen sairaus kun syöpä,joka tulee,lähtee pois ja tulee uudestaan...ja pahimmassa tapauksessa tulee eikä mitään ole tehtävissä,sitten se on sitä lopun alkua,odottamista ja pelkoa..Mutta ei se miettiminen mitään hyödytä,kannustan vaan puhumaan asiasta avoimesti jos se omaa mieltä vaivaa.On hyvä jos on kumppani tai hyvä ystävä kelle puhua.Itse olen puhunut kumppanini kanssa ja äitini kanssa,paljon..mutta kyllä moni tietää,koska mielummin puhun kun ahdistun ja pidän kaiken sisällä.Palaillaan ja kirjoitellaan.-R-
R | 13.2.2007 klo 20:23:30