Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Nyt en jaksa.

Minulla oli aivan samanlaisia ajatuksia ennen leikkausta, jossa oikea rintani poistettiin kokonaan ja kainalo tyhjennettiin. Tietenkin sitä yrittää järjellä ajatella, että tällä toimenpiteellä yritetään säästää henkeä, mutta kyllä suru silvotusta ruumiista on silti suuri. Eihän sitä kuitenkaan koko aikaa jaksa verrata ainoastaan siihen, miten paljon pahemmin asiat olisivat ilman hoitoa vaan kyllä sitä aina välillä miettii, mistä kaikesta joutuu luopumaan ja miten paljon parempi oli terveenä ja totta kai tällaiset ajatukset synnyttävät surua, vihaa ja kateutta.

Itsellä ennen leikkausta fiilis oli sellainen, että tapan itseni mieluummin kuin suostun leikattavaksi. Tiesin kyllä koko ajan, etten itseäni oikeasti tapa, mutta leikittelin ajatuksella, miten paljon helpompaa niin olisi. Sitten kun mietin asiaa tarkemmin, niin totesin ironisesti olevani siitä onnellisessa asemassa, ettei mun tarvitse edes aktiivisesti tappaa itseäni kun kuolen kuitenkin jos hoidosta kieltäydyn. Toisaalta minua äärimmäisten ajatusten ajatteleminen lohduttaa, koska jos edes teoreettisesti pohdin itsemurhaa, tajuan, että sen ratkaisun voi tehdä myöhemminkin, joten yhtä hyvin voin vielä elää, jolloin voin kokea edes jotain: edes surua ja vihaa, kuolleena kun ei välttämättä tunne mitään.

Sinulle sanoisin neuvoksi, että asioita saa surra! Totta kai hoidot ovat hyvä asia, mutta kyllä tällainen sairaus muuttaa niin konkreettisesti niin monia asioita, että kyllä niitä saa surra ja itkeä. Itse ainakin olen huomannut, että kun asioita suree aikansa oikein kunnolla ja oikein rypee itsesäälissä, niin alkaa taas nähdä myös niitä valoisia asioita elämässään. Jos taas koko ajan kieltää itseltään surun ja yrittää selittää itselleen, ettei surra saa, menee kaikki energia vain surun kieltämiseen eikä sen käsittelyyn. Tällöin suru vain pysyy. Eli anna itsellesi aikaa surra: se kuuluu asiaan!! Ei ole väärin olla surullinen siitä, että joutuu luopumaan ehjästä vartalostaan, koska käsi sydämellä, kuka meistä voi oikeasti väittää, ettei sellainen lainkaan surettaisi?
Myrps | 22.11.2007 klo 09:31:53