Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Uutta päivää odotellessa


Kuvittelin, että kirjoitan tänne useastikin, mutta en silloin vielä tiennyt miten vaikeaa tämä on. Tella kirjoitit, että tunsit itsesi aluksi ulkopuoliseksi. Niin minäkin tunnen, ulkopuoliseksi ja tirkistelijäksi. Kuitenkin tiedän, etten ole ulkopuolinen; niin monet toivottivat minut tervetulleeksi, mistä olin hämmästynyt, mutta tosi iloinen. Kiitos siitä.

Tunnen itseni myös luvattomaksi tirkistelijäksi, mikä tekee kirjoittamisesta vielä vaikeampaa. Tirkistelijäksi ja vähän syylliseksikin siksi, että tunnetasolla olen edelleen kuin kivi. Mikään ei vieläkään liikuta. Olen itseni ulkopuolella. Melkein naurattaa, kun muistan perjantaisen lääkärissä käynnin; en olisi muistanut kysyä patologin tuloksia, jos lääkäri ei olisi niitä kertonut itse. Kun hän kertoi tulokset, taisin sanoa aha ja ajatella - en mitään. En tunne, että minulla on syöpä, tuo pelätty ja kauhistuttava sairaus. Ehkäpä juuri tästä syystä eivät termitkään tartu muistiini, sillä en oikeasti taida olla niistä kiinnostunut, koska koen, etteivät ne koske minua. Uskon, että toisenlaisiakin tunteita on tulossa, joten yritän ilman syyllisyyttä nauttia tästä tunteettomuuden tilasta.

Tietenkin minua hieman turhamaisena naisihmisenä mietityttää hiusten lähtö ja peruukki. En ajattele kaljuksi tulemista, vaan mietin mistä peruukkeja saa, jos sellaista edes tarvitsen ja siihen päädyn. Kuinka kauan peruukin saaminen kestää ja mistä hyviä peruukkeja tilataan. Sen verran turhamainen olen, että haluan kauniin peruukin. Ei sitä varmasti ilmaiseksi saa, mutta olen siitä myös valmis maksamaan itse. En tiedä paljoko Kela maksaa/maksaako ollenkaan ja missä vaiheessa yleensä koko peruukkiasia on ajankohtainen.

Olen golfari ja kävin sunnuntaina pelaamassa. Ensimmäiset lyönnit pelottivat niin kovasti, että tuskin osuin palloon. Mutta kun huomasin, ettei satukaan kovasti, osumatarkkuuskin parani. Oli tosi kivaa aina siihen asti, kun aloin sittenkin aristaa ja pelätä mahdollisia seurauksia, sillä leikkauksestahan ei ollut kulunut kuin vajaa kaksi viikkoa. Paras anti oli kuitenkin maailman kauneus. Oikein sattui, kun katselin vihreää nurmea ja puita, jotka juuri nyt mielestäni ovat kauneimmillaan. Lehdet ovat vielä keskenkasvuisia ja siksi niin äärettömän herkän vihreitä. Kaikkialla on vielä vehreää ja raikasta, kunnes puitten lehdet tulevat täysikokoisiksi ja raikkaus katoaa.

Koska puhkun ja puhisen energiaa, olin mökillä risusavotassa. Yritin tosissani varoa tuota leikattua kättä ja touhuta suurimmaksi osaksi terveellä kädellä. Melkoista touhua yhdellä kädellä raivata ja raahata risuja. Eikä se touhuaminen kyllä kovin hyvin onnistutkaan ja jouduin hieman lainaamaan myös leikattua kättä. Se ei ollut ihan kivutonta. Illalla vihloi vähän kainalossa, mutta en kuitenkaan toivoakseni tehnyt hallaa itselleni. Minulle sanottiin, että kättä tulee käyttää normaalisti, ettei se jymähdä paikoilleen.

Taidan venytellä hieman, mikä on edelleenkin tosi yököttävää, mutta valitettavasti pakollista useasti päivässä. Sitten menen takaisin sänkyyn kuulostelemaan, josko uni kuitenkin tulisi vielä tänä yönä. Ei oikeasti nukuta, mutta on tämä valvominen ja unen odottaminenkin aika tylsää.

Kunpa voisin ottaa kannettavakseni pelkäävien pelkoja ja pahoja mieliä, sillä itselleni nuo tunteet ovat tällä hetkellä täysin tuntemattomia. Tästä syystä minulla olisi runsaasti voimia kantaa muitten tunteita. Eihän se oikeassa elämässä ole mahdollista, mutta mielikuvitusmaailmassa kyllä. Joten sinä, joka olet väsynyt ja peloissasi, anna minun ottaa pelkosi ja väsymyksesi kannettavakseni, niin saat levätä ja kerätä uusia voimia!

Lämpimin ajatuksin

Helviira


PS. Kiitos Tella vastauksistasi.Jossain vaiheessa varmastikin ne menevät perille.
Helviira | 22.5.2007 klo 04:35:06