Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Jumpasta ja venyttelystä

Hei taas,

kyllä molemmat ohjeet ovat sairaalassa saatuja. Toinen (kädet ritissä) on oikein monisteessa ja sen klo 10 kertoi fysioterapeutti. Molempia tehtiin jo fysioterapeutin valvonnassa leikkauksen jälkeisestä päivästä alkaen. Silloin tunto oli onneksi vielä niin paljon pois, etten silloin onneksi edes tajunnut miten paljon se voi sattua. Saamassani jumppamonisteessa oli 7 eri liikettä, joista olen siis tehnyt pääsääntöisesti tuota yhtä ja tuota kerrottua klo 10.

Nyt luin koko ohjeen ensimmäisen kerran ja siinä sanotaan, että tee jokaista liikettä alkuun muutaman kerran rauhallisesti. Myöhemmin lisää toistoja tuntemusten mukaan. Toimi kivun sallimissa rajoissa. Vältä riuhtovia liikkeitä. Ohjeessa lukee myös: Tavoitteena on, että leikatun puolen yläraajan toiminta palautuu entiselleen muutaman viikon kuluttua leikkauksesta. Ja minä olen jostain keksinyt, että palautmisen tulisi tapahtua KAHDEN viikon kuluttua leikkauksesta. Ehkäpä kannattaisi lukea nämä ohjeetkin kokonaan.

Illalla kirjoitan kaikki saamassani jumppamonisteessa olevat ohjeet tänne.

Minut on punkteerattu kahdesti ja luulen, että huomenna lääkärin vastaanotolla punkteerataan vielä, sillä se eilinen risusavotta ei todellakaan ollut järkevä. Tyhmä minä. Kainalo vihloo ja patti kasvaa eli varmasti/ehkä siellä on nestettä. Huomennahan se selviää.

Lämpimin ajatuksin

Helviira
Helviira | 22.5.2007 klo 14:40:06