Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Her2 pos.
Hei kaikki kanssakulkijat!Ikävää, Irina tuo kuumeilu, toivottavasti pian helpottaa että pääset jatkamaan hoitoasi. Sitähän me kuitenkin ehdottomasti jatkamme, eikä päästetä irralleen sellaista ajatusta, että luovutettaisiin näihin liitännäishoitoihin - niinhän tintti, nämä me viedään loppuun asti! Lujasti samalla toivoen, ettei uutta arviota hoitojen jatkuvuudesta ja omasta kestämisestä tarvitsisi milloinkaan aprikoida.
Pahoinvointini on tällä kerralla ohitettu ja vointini on ollut taas hyvä. Nyt yritän jotain positiivista löytää niistä kahdesta jäljellä olevasta - ajattelin nimittäin, että sehän on ohi neljän viikon kuluttua! Viimeisen saan siis jouluviikolla, jos kaikki menee suunnitellusti. Toiveissa todellakin on aloittaa ihan uusi vuosi - ja kuinka sitä toivookaan, että uusi/uudet vuodet ovat sellaisia, ettei toistoa tästä tule!!!
Irina, ei minullakaan ole mitään kynsivaurioita, päinvastoin, ne jopa kasvavat, hitaammin tosin, mutta kasvavat kuitenkin ja näyttävät ihan normaalilta. Jäljelläolevasssa hatarassa tukannysssykässänikin sinnikkään hitaasti tapahtuu pientä lisäystä juuressa.
Oletpa sinä, tintti joutunut oikein neulatyynyksi! Minulle on vain kerran sattunut "osaamaton" pistäjä, jolloin suonia etsittiin useita. Onneksi ne kaikki ovat ihmeesti parantuneet ja parin viikon jälkeen mustelmatkin aina häipyvät. Tosin minulla on kyllä hyvät suonet ja joka kerran olen kieltänyt hoitajaa "läpsyttämästä" sitä pistokohtaa etsiessään (ja miten ihastuneita he ovatkaan siihen läpsytykseen :)!. Ensinnäkin siksi, että se läpsytys sattuu (!) ja toiseksi suonet karkaavat. Olemme sitten päässeet aina hyvään yhteisymmärrykseen ja suoni löytyy ilman voimailua.
Olen myös pitänyt tarkan vuoroluvun puolissa mihin tiputetaan. Tuota vuorolukua ajtellessani oli tärkeä se, että aina kun sain her/taxo yhdistelmän, niin ojensin terveen puolen kättä. Toisaalta, minultahan poistettiin vain yksi vartijaimusolmuke kainalosta, joten kovin paljon sen ei pitäisi haitata imusuonistoa. Ei minulla ainakaan mitään oireita ole. Kummallista, Irina, ettei sinulle tehty vartijaimusolmuke tutkimusta? Senhän pitäisi olla käytössä kaikissa yliopistosairaaloissa?
Toisaalta, siinäkin voi mennä hakoteille - tuleeko säteilevä aine varmasti oikean patin viereen, josta se lähettää etiäisensä vartijaimusolmukkeeseen? Puhdas imusolmuke voisi siis kertoa myös siitä, että se sijoittui viattoman kyhmyrän viereen. Näitä kysymyksiä pohdin omassa kuvauksessani, koska rintani kyhmyisyyden takia oli aika vaikea tietää kokeilemalla mikä oli oikea kyhmy. Ultraohjausta jo harkittiin, mutta lääkäri luopui siitä ja arveli paikan oikeaksi. Täytyy vain toivoa, että se oli sitä.
Minulla on vielä ensi viikko aikaa "hyvinvointisena" ja seuraavalla sitten se toinen Cef. Otan nyt heti tiputuspäivästä alkaen Zofrania ja toivon mukaan pääsen siten helpommalla. Kalliita tosiaan ovat ja minäkin apteekista kysyin sitä korvattavuutta, mutta eipä Kela korvaa - suunnatonta epistä minustakin!
Kävin vierailulla ystäväni luona ja hän antoi minulle kotitehtävän:
"Nauru kiihdyttää verenkiertoa,
pullistaa rintaa, terästää hermoja,
puhaltaa hämähäkinverkot aivoista
ja tekee koko elimistölle suursiivouksen.
Kokeile. Nyt."
- Lupasi tarkistaa kotitehtävän sopivan ajan kuluttua :)
Iloa ja eloa kaikille toivoo
anemone
- Her2 pos.Irina
- Re: Her2 pos.anemone
- Re: Her2 pos.tintti
- Re: Her2 pos.Irina
- Re: Her2 pos.aapostikka
- Re: Her2 pos.Syysunelma
- Re: Her2 pos.anemone
- Re: Her2 pos.Syysunelma
- Re: Her2 pos.aapostikka
- Re: Her2 pos.Syysunelma
- Re: Her2 pos.Irina
- Re: Her2 pos.anemone
- Re: Her2 pos.Syysunelma
- Re: Her2 pos.tintti
- Re: Her2 pos.anemone
- Re: Her2 pos.tintti
- Re: Her2 pos.mimi
- Re: Her2 pos.Syysunelma
- Re: Her2 pos.anemone
- Re: Her2 pos.tintti
- Re: Her2 pos.Irina
- Re: Her2 pos.Santtu
- Re: Her2 pos.mimi
- Re: Her2 pos.Syysunelma
- Re: Her2 pos.lillukka
- Re: Her2 pos.Syysunelma
- Re: Her2 pos.Eeva-Liisa
- Re: Her2 pos.lillukka
- Re: Her2 pos.tintti
- Re: Her2 pos.lillukka
- Re: Her2 pos.mimi
- Re: Her2 pos.mimi
- Re: Her2 pos.anemone
- Ylläpito muistuttaaYlläpito
- Re: Her2 pos.Syysunelma
- Re: Her2 pos.Irina
- Re: Her2 pos.anemone
- Re: Her2 pos.Syysunelma
- Re: Her2 pos.anemone
- Re: Her2 pos.lillukka
- Re: Her2 pos.mimi
- Re: Her2 pos.Santtu
- Re: Her2 pos.anemone
- Re: Her2 pos.Irina
- Re: Her2 pos.Syysunelma
- Re: Her2 pos.tintti
- Re: Her2 pos.Irina
- Re: Her2 pos.mimi
- Re: Her2 pos.Syysunelma
- Re: Her2 pos.lillukka
- Re: Her2 pos.tintti
- Re: Her2 pos.Irina
- Re: Her2 pos.anemone
- Re: Her2 pos.Syysunelma
- Re: Her2 pos.mimi
- Re: Her2 pos.Irina
- Re: Her2 pos.tintti
- Re: Her2 pos.Irina
- Re: Her2 pos.Eeva-Liisa
- Re: Her2 pos.Hempukka
- Re: Her2 pos.anemone
- Re: Her2 pos.anemone
- Re: Her2 pos.Syysunelma
- Re: Her2 pos.Irina
- Re: Her2 pos.tintti
- Re: Her2 pos.Syysunelma
- Re: Her2 pos.Hempukka
- Re: Her2 pos.anemone