Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Syövän uusiutuminen nopeasti

Kiitokset tuesta.
Puolison toipuminen korkea-annoshoidosta ja kantasolusiirrosta, jotka hänelle on annettu, on kestänyt tavallista pidempään, infektiot ja kuumeet ovat olleet rankkoja. Eilinen oli huonoakin huonompi päivä, tänään hieman parempi, huomisesta ei tiedä. Käänteet ovat niin nopeita.

Vielä hän ei ole luovuttanut ja jaksaa uskoa paranemiseen, mutta kyllä ihmisen kärsimyksellä ja jaksamisella on rajansa - niin potilaan kuin minunkin omaisena. Silti päivä kerrallaan on mentävä, ottaa murheet vastaan päivä kerrallaan. Mutta toki hemmetissä toivoisin, että tämä painajainen jo päättyisi.

Hoitohenkilökunnalle ja lääkäreille lausun kiitokset. He ovat jaksaneet tsempata ja kannustaa ja pitäneet minut ajan tasalla. Lapset ovat jaksaneet kaikesta huolimatta hyvin, vaikka arki ilman isän läsnäoloa on erilaista ja vaikka koko ajan elämme menettämisen uhan alla.
Kun tämä painajainen päättyy, elämänmeno ei koskaan palaudu entiseensä, moni asia on ehtinyt muuttua sairauden aikana, elämänarvot on ainakin muuttuneet . Mutta rakkaus ei koskaan katoa, se säilyy aina.
t.suvi


suvi06 | 22.11.2007 klo 15:00:51