Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Lähipiirissä syöpäpotilas
Re: Syövän uusiutuminen nopeasti
Hei Kaarina!Luin kirjoituksesi ja ajattelin kysyä, että mitä teille nyt kuuluu? Minun isäni sairastui n. 5 vuotta sitten aivokasvaimeen. Aluksi kasvain oli ns. matala-asteinen ja sitä seurattiin noin vuoden verran. Vuoden seurannassa kasvain ei muuttunut, joten siitä lähdettiin ottamaan koepalaa. Koepalan otto epäonnistui ja isäni sai aivoverenvuodon sekä osittaisen vas. puolen halvauksen. Isäni oli pitkään nukutettuna hengityskoneessa ja taisteli elämästään. No, siitä hän kuntoutui ajan kanssa aika hyvään kuntoon, käveleväksi, hyvän fysioterapeutin- ja toimintaterapeutin avulla. Kaikki tuntui olevan hyvin, kunnes sitten viime lokakuussa isäni kävely alkoi "horjumaan" ja vointi meni muutenkin kovasti alaspäin. Otettiin uudet kuvat päästä ja olihan se kasvain nyt muuttanut muotoaan. Päästä otettiin uudelleen koepala sekä leikattiin mitä pystyi leikkaamaan. Tällä kertaa toimenpide meni niinkuin pitikin. Todettiin, että isällä on Glioblastoma multiforme gradus 4. Eli pahin mahdollinen aivosyöpä ja vieläpä korkein luokkakin. Hän sai sädehoidot maksimiannostuksella ja kesti ne hyvin. Juttelin syöpälääkärin kanssa ja hän meinasi, että sädehoito oli tehonnut hyvin isän syöpään (kasvain oli lähtenyt pienenemään) ja että sädehoidon teho kestää vielä mahd. noin puoli vuotta hoitojen jälkeenkin. Lisäksi myöhemmin olisi mahdollista antaa vielä Temodal-sytostaattia mikäli tarve vaatii. Huhtikuussa isäni täytti 60 vuotta ja pidettiin vielä mukavat synttärit vaikkakin isä oli aika väsynyt. Synttäreiden jälkeen isä meni yllättäen aivan "jalattomaksi" ja äitini, joka oli isäni omaishoitajana, ei pärjännyt enää isän kanssa kahdestaan kotona. Itse asun toisella paikkakunnalla, joten minäkään en pystynyt auttamaan. Isäni joutui sairaalaan, kun kunnalla ei ollu tarjota kotiapuja äitini avuksi. Sairaalassa isän päästä oettiin jälleen kuvia ja todettiin, että kasvain olikin yllättäen lähtenyt rajusti kasvamaan ja oli tullut vielä muutama pienempi satelliittipesäke lisääkin. Tarkoituksena oli sitten aloittaa se Temodal, mutta jotta kaikki ei menisi liian helposti, isälläni todettiin siinä vas. jalassa, joka oli halvaantunut, Trombi. Tämän vuoksi ei voitu siis aloittaa Temodal- sytostaatteja. Se kun vaikuttaa veriarvoihin ja isälleni oli jouduttu aloittamaan Marevan-lääkitys. Eli oltiin ns. puun ja kuoren välissä. Olin ottanut kaikista mahdollisista hoidoista selvää, jotta isälleni löytyisi vielä jokin "pelastautuminen" ja niinpä kyselin seuraavaksi, olisiko isälleni mahdollista antaa Boori-kaappaushoitoa. Eipä siitäkään sitten saatu apua, koska isäni olisi pitänyt olla fyysisesti paremmassa kunnossa. Hoito on kuulema todella rankka. Eli nyt on sitten sellainen tilanne, että isälle ei löydy mitään parantavia hoitoja. Tällä hetkellä vain oireenmukaista hoitoa. Isä on ollut nyt reilut viisi kuukautta sairaalassa, joista viimeiset kaksi kuukautta täysin vuoteeseen hoidettavana. Äitini istuu isän tukena joka päivä aamusta iltaan ja auttaa kaikin mahdollisin keinoin. Itse soitan joka päivä, ja monta kertaa kyselläkseni isäni vointia, ja pyrin käymään vähintään kerran kuukaudessa. Huomenna lähden käymään isääni katsomassa ja saimme kotiin sairaalasängyn, jotta saamme isäni käymään vielä kotona. Voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkään, niin paljon olemme kokeneet ja monenlaista on sattunut matkan varrella. Tästä tuskasta ei tiedä kukaan, joka ei sitä itse ole kokenut. Tuntuu kauhealta, kun ei pysty mitenkään auttamaan vaikka kuinka haluaisi. Kyllä elämä on joskus epäoikeudenmukaista. Meillä on onneksi tiivis, ihana perhe ja olemme kaikki toistemme tukena näinä vaikeina hetkinä, mutta siltikin tuntui jotenkin hyvältä purkaa tätä ahdistustaan kirjoittamalla tänne... ja juuri sinulle Kaarina, kun kamppailet samojen asioiden kanssa.
Toivottavasti teillä on kaikki hyvin tällä hetkellä, ja sinun miehellesi olisi löytynyt apua hoidoista. Joka tapauksessa toivon teille voimia kaikkien vaikeuksienkin keskellä.
T.Alethea
- Re: Syövän uusiutuminen nopeastivompatti
- Re: Syövän uusiutuminen nopeastivompatti
- Re: Syövän uusiutuminen nopeastivompatti
- Re: Syövän uusiutuminen nopeastiJaetaan tietomme
- Re: Syövän uusiutuminen nopeastipeltirumpu
- Re: Syövän uusiutuminen nopeastialethea
- Re: Syövän uusiutuminen nopeastiKarhutar
- Re: Syövän uusiutuminen nopeastiKarhutar
- Re: Syövän uusiutuminen nopeastiKarhutar
- Re: Syövän uusiutuminen nopeastiKarhutar