Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Her2 pos(jatkoa)

Hei vaan, kaikki!

Josko vielä ennen nukkumisen yrittämistä naputtelisi kuulumiset.
Tulipa katsottua, kiitos Syysunelman tv:tä pitkästä aikaa! Siitä vaan asennetta itselle...

Kurjaa, Irina, tuo flunssan iskeminen! Aika hurja tuo crp... huh! Minä kuuntelen kauhuissani lapsia, jotka rykivät ja niiskuttavat, en todellakaan haluaisi mitään tautia vielä!

Tänään kävin hakemassa terveyskeskuksesta viime viikkoiset labrat ja tulosteen sairauskertomuksesta onkologille vietäväksi. Hemppari oli loistavasti 101, toivottavsti ei tipahdakaan (nestemäistä rautaa olen nieleskellyt hunajan kera apteekkarin neuvojen mukaan...).
Sairaskertomuksesta yritin tankata kovastikin sydänvaivaosuutta, mutta mitään en oikeastaan ymmärtänyt. Ei ole edes intoa etsiä tietoa samalla tavalla kuin silloin kun syöpä todettiin. Sen verran ymmärrän, että varsinaisia vajaatoiminnan oireita ei löytynyt, vaan filmistä löytyi iskemiaa (hapenpuutetta???) ja lisäksi sydän oli kasvanut huomattavasti (lääkärin lausunto) muutaman kuukauden aikana (ei vissiin toiveita urheilijan sydämestä vaan jotain muuta, huokaus). Ensimmäisen hätääntymisen jälkeen mieli on hyvinkin rauhoittunut, nyt saa sydän läpättää just niinkuin huvittaa, en paljon jaksa kuulostella. Odotan innolla tiistaista onkologin vastaanottoa ja sitä, singahdanko tutkimuksiin vai en. Edelleenn kuitenkin hartaasti toivon, että koskaan ei eteen tule valintaa hoidetaanko syöpää vai sydäntä...

Taas tein sen virheen, että kehuin karvoitusta latvassani. Sen kun olin tehnyt mokoma tukan alku karisi pois suurilta osin. Niinpä nappasin höylän käteeni ja poistin kaiken. Nyt kasvakoon tasaiseksi odottamaan kevätaurinkoa ja väriä. Niin että kaljuna on hyvä olla. Myönnän kuitenkin, että kivalta tuntui pari vuorokautta myöhemmin huomata, että tukkani paikalla on oikea sänki.
Häpeä tunnustaa, mutta suunnaton turhamaisuuteni kohdistuu ripsiini. Ne oikeasti olivat pitkät, kauniisti kaartuvat, tummat - tosin eivät tuuheat, mutta ripsiväri teki ihmeitä. Nyt niiden paikalla on hyvin pientä "sänkeä" ja välissä 2-3 pitkää ripseä. Läheltä liippaa että en ole keskustellut mokomien kanssa että saisin ne kasvamaan. Kajalia en ole tuhlannut, onnekseni silmät ovat niin tummat, että ripsien harvalukuisuuteen ei kukaan muu ole kiinnittänyt huomiota. Kulmakarvojen olemassaolon muistan hämärästi, kovin ovat olleet harvat ja tietenkään nyt ei karvaakaan näy. "Tilasin" nätisti ja nöyränä runsaammat karvat vaan vielä ei näy. Sydän syrjälläni odotan toteutuuko toive; jääkö paljas kohta vai tuleeko tilalle "Brežnevit"...

Minäkin lueskelin Syysunelman työhönpääsyunelmia tavallaan samalla tavalla tuntien ja ajatellen. Olen itse ollut kova tekemään töitä ja olen pitänyt töiden tekoa lähes henkireikänä. Uusi ammattitutkinto todellakin on suoritettu, ja arvaatteko että se on tärkeämpi kuin aikaisempi koska suoritin näytön sairastumisen jälkeen, juuri kun mielen olisi pitänyt myllertää. Tiedän paikan, johon työllistyisin lähes varmasti jos siellä olisi mahdollisuus ottaa minut töihin, mutta katsoo nyt keväällä. Mielelläni tekisin kuitenkin ainakin alkuun osa-aikatyötä ihan sen takia, että en väsyisi oitis, koska viimeinen hoitopäiväni on toiseksi viimeinen sairaslomapäivä.

Tänään nimittäin tuli kutsuja sädehoidon lääkäriin, simulaattoriin ja samoin ensimmäiseen sädehoitokertaan (kaikkiaan 3 käyntiä ennen varsinaista sädetystä). Ensimmäiset käynnit ovat vasta helmikuun puolessa välissä, eka sädetys 26.2.. Katselin alustavasti junien aikatauluja ja ainakin näiden ensimmäisten käyntien kohdalla käy niin, että lähden kotoa aamulla n. klo 9 ja palaan vähän vaille 18. Saattaapi olla mehut poissa muutaman reissun jälkeen (sekä minusta että lapsista jotka hoitavat toisensa!). Vaan mitäpä sitä ei kestäisi jos sillä varmistetään että paranen! Taas asiasta kukkaruukkuun: ihana, rakas pieni kultani, 10 v, mietti isoimpia toiveitaan ja suurin oli: kun äiti sinulla ei olisi syöpää... vaikka olen säästellyt lapsia olenko sittenkin kuormittanut heitä liikaa.

Taas oli näkymä "puheripuli", lienee liian vähän ollut aikuiskontakteja. Kiitos, jos jaksoitte edes lukea...

Lämmin halaus täältä tuulen huminasta (joko kova pakkanen, tuuli tai järkyttävä lumisade...)!

tintti
tintti | 25.1.2007 klo 23:28:29