Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Her2 pos(jatkoa)
Hei Tintti ja muut,Itselläni on nyt aika tasan puoli vuotta kulunut Taxo ja Cef-hoitojen päättymisestä. Oikeastaan vasta nyt tuntuu että kunto alkaa palautua entiselle tasolleen, eli kyllä hoidoista toipuminen ottaa ja sille pitää antaa aikansa. Hiukseni alkoivat myös kasvaa muutaman viikon kuluttua viimeisestä CEFfistä ja ovat sen jälkeen kasvaneet vajaan sentin kuukaudessa eli aika hitaasti. Pidän yhä peruukkia ihmisten ilmoilla, vaikka kotiväen mielestä voisin jo olla ilmankin. Hiukset ovat nyt 4-5 cm pituiset kun kampaaja vähän tasoitteli niitä ja laittoi niihin piristeeksi kivoja kuparin sävyisiä raitoja. Kiharat ne ovat myös, mikä varmaan talttuu kun kasvavat. Mitään kunnon kampausta niihin ei saa lyhyyden ja kiharoiden omapäisyyden vuoksi, mutta hilpeyttä ne herättävät lähipiirissä. Ripseni ja kulmani karisivat hoitojen loppupuolella, mutta nekin ovat kasvaneet takaisin. Kulmakarvat melko nopeasti, ripset alkavat olla vasta nyt entisessä mitassaan. Vaikka karvattomuus oli tilapäistä, se oli kyllä aika masentavaa ja nyt tuntuu ihanalta alkaa näyttää taas "suht koht normaalilta".
Tiputussuonet kipeytyivät itsellänikin, muistaakseni vasta pari viikkoa tiputuksen jälkeen. Kesti kyllä aika kauan, useamman viikon ennenkuin kipu hävisi kokonaan. En osannut edes kysyä mitään apua siihen vaivaan, arvelin että vain aika parantaa. Toivottavasti jollain on jotain vinkkejä, lämpöhoitoa ehkä?
Aurinkoista kevättä kaikille...
- Her2 pos(jatkoa)Hempukka
- Re: Her2 pos(jatkoa)anemone
- Re: Her2 pos(jatkoa)anemone
- Re: Her2 pos(jatkoa)Irina
- Re: Her2 pos(jatkoa)anemone
- Re: Her2 pos(jatkoa)tintti
- Re: Her2 pos(jatkoa)anemone
- Re: Her2 pos(jatkoa)Irina
- Re: Her2 pos(jatkoa)anemone
- Re: Her2 pos(jatkoa)Syysunelma
- Re: Her2 pos(jatkoa)aapostikka
- Re: Her2 pos(jatkoa)tintti
- Re: Her2 pos(jatkoa)Syysunelma
- Re: Her2 pos(jatkoa)anemone
- Re: Her2 pos(jatkoa)marraskuu
- Re: Her2 pos(jatkoa)aapostikka
- Re: Her2 pos(jatkoa)Syysunelma
- Re: Her2 pos(jatkoa)tintti
- Re: Her2 pos(jatkoa)lillukka
- Re: Her2 pos(jatkoa)Syysunelma
- Re: Her2 pos(jatkoa)Irina
- Re: Her2 pos(jatkoa)Syysunelma
- Re: Her2 pos(jatkoa)tintti
- Re: Her2 pos(jatkoa)Syysunelma
- Re: Her2 pos(jatkoa)Irina
- Re: Her2 pos(jatkoa)anemone
- Re: Her2 pos(jatkoa)tintti
- Re: Her2 pos(jatkoa)anemone
- Re: Her2 pos(jatkoa)Irina
- Re: Her2 pos(jatkoa)Syysunelma
- Re: Her2 pos(jatkoa)anemone
- Re: Her2 pos(jatkoa)Irina
- Re: Her2 pos(jatkoa)tintti
- Re: Her2 pos(jatkoa)lillukka
- Re: Her2 pos(jatkoa)tintti
- Re: Her2 pos(jatkoa)TINTTI57
- Re: Her2 pos(jatkoa)Syysunelma
- Re: Her2 pos(jatkoa)anemone
- Re: Her2 pos(jatkoa)aapostikka
- Re: Her2 pos(jatkoa)Irina
- Re: Her2 pos(jatkoa)Syysunelma
- Re: Her2 pos(jatkoa)tintti
- Re: Her2 pos(jatkoa)Irina
- Re: Her2 pos(jatkoa)tintti
- Re: Her2 pos(jatkoa)anemone
- Re: Her2 pos(jatkoa)Irina
- Re: Her2 pos(jatkoa)Syysunelma
- Re: Her2 pos(jatkoa)TINTTI57
- Re: Her2 pos(jatkoa)tasse
- Re: Her2 pos(jatkoa)Irina
- Re: Her2 pos(jatkoa)tintti
- Re: Her2 pos(jatkoa)Syysunelma
- Re: Her2 pos(jatkoa)Kehäkukka
- Re: Her2 pos(jatkoa)tautinen
- Re: Her2 pos(jatkoa)Kehäkukka
- Re: Her2 pos(jatkoa)tautinen
- Re: Her2 pos(jatkoa)anemone
- Re: Her2 pos(jatkoa)Syysunelma
- Re: Her2 pos(jatkoa)anemone
- Re: Her2 pos(jatkoa)Syysunelma
- Re: Her2 pos(jatkoa)Irina
- Re: Her2 pos(jatkoa)tintti
- Re: Her2 pos(jatkoa)anemone
- Re: Her2 pos(jatkoa)Syysunelma
- Re: Her2 pos(jatkoa)anemone
- Re: Her2 pos(jatkoa)Irina
- Re: Her2 pos(jatkoa)Syysunelma
- Re: Her2 pos(jatkoa)Saana
- Re: Her2 pos(jatkoa)anemone
- Re: Her2 pos(jatkoa)Sartsa
- Re: Her2 pos(jatkoa)Syysunelma
- Re: Her2 pos(jatkoa)anemone
- Re: Her2 pos(jatkoa)tintti
- Re: Her2 pos(jatkoa)Syysunelma
- Re: Her2 pos(jatkoa)tintti
- Re: Her2 pos(jatkoa)Syysunelma
- Re: Her2 pos(jatkoa)Irina
- Re: Her2 pos(jatkoa)anemone
- Re: Her2 pos(jatkoa)Irina
- Re: Her2 pos(jatkoa)kevätmieli
- Lopultakin rannalla!tintti
- Tervetuloa kotisatamaanSyysunelma
- Re: Tervetuloa kotisatamaananemone