Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: HER2 positiiviset

Huomenta ystäväiset!

Tintti ilmoittautuu, tallessa olen! Olen käynyt lueskelemassa kuulumisia, mutta en ole jaksanut rustailla omiani.

Kauhulla lueskelin Anemonen kokemuksia cef:istä. Kuinkahan meidän perässä porskuttajien käy. Tuntuu hirveältä ajatella, että hoito voi ottaa noin lujille! Minäkin haen muuten kytrilit valmiiksi, vaikka ovatkin vietävän kalliita. Tunnen itseni tosi ilkeäksi ihmiseksi kun toivon, että pääsisin mahdollisimman vähällä edes cef:istä...
Toisen taxon jälkeen olen ollut niin väsynyt, voimaton ja kipeä että tuntuu etten kerta kaikkiaan selviä jos jotain ylimääräistä vielä tulee. Yksin herceptintiputuskin vie sängyn pohjalle vaikka se on ollut aikaisemmin pikku juttu. Samainen lääke ilmeisesti on tuonut myös rytmihäiriöt, ehkä myös ainaisen huimauksen ym. pientä. Pitäisi opetella pyytämään apua eikä yrittää tehdä kaikkea itse ja sillä vetää itseään ihan uuvuksiin.

Piti kaivella kätköistä seurantavihko ja tarkistaa miten meillä on kontrolleja. On niitä, jos tämän vihkosen mukaan mennään: kaksi kontrollia 3 kk:n välein, sen jälkeen puolen vuoden välein viiteen vuoteen saakka! Oman lääkärin kontrolleihin siirrytään 2 vuoden jälkeen. Ihan en jaksa luottaa siihen että suunnitelma toimii noin, mutta katsellaan. Niinkuin, Irina, totesit: hoidot ensin. Eka kontrollihan on 3 kk:n kuluttua, mutta mistä? Sytojen aloituksesta, lopetuksesta, sädetyksen aloituksesta tai lopetuksesta? Kieltämättä haluaisin, että joku haluaisi kontrolloida ja kokeilla rinnan, josta kasvain poistettiin. En itse erota mikä on arpikudosta ja välillä peikkona pyörii ajatus, että leikkaus ei mennyt ihan niinkuin piti.

Kysäisit karvaisista lähihoitajistani: molemmat ovat hyvin monirotuisia melko pieniä (n. 30 senttiä korkeita, kymmenkiloisia) suurella sydämellä varustettuja otuksia. Onneksi eivät vaadi pitkiä lenkkejä päivittäin, tosin innolla lähtevät. Muksut niitä enimmäkseen lenkittävät, minä vain silloin kun huvittaa. Tosin tässä on helppo asua koirien kanssa, avaan vain oven ja päästän otukset pihalle pinkomaan keskenään. Talon takana on pieni metsä, jossa pääsevät pyörähtämään eikä kumpikaan karkaile vaikka tielle ja suureen maailmaan olisi helppo livahtaa.

Eilen pyörähdin illan hämärtyessä hautausmaalla viemässä kynttilän isälleni ja lauantaina haudatulle rakkaalle "mummelillemme". Kotoa lähtö oli niin nihkeää ettei uskoisi, paleli ja "kehtuutti", mutta olipas hyvä että sain itseni liikkeelle!
Jaksan aina vaan ihmetellä sitä, miten hautausmaan porttien sisäpuolella on niin mahtavan rauhallinen ja seesteinen tunnelma. Ja voi miten kaunista kun joka puolella oli paljon kynttilöitä. Tuli kokeiltua sitä umpihankitarpomistakin, isäni luokse ei ollut kuin pieni polku jolla en pimeässä meinannut pysyä.

Turhamaisena naisena vielä hiuksista... minähän leikkasin kaikki millisellä koneella heti kun tuppoja rupesi lähtemään, eli reilu 2 viikkoa ekasta taxosta. Muutaman kerran pyörähdin peilin edessä katsomassa voiko ihminen näyttää näin pöllöltä (siis oikeasti nimenomaan siltä siivekkäältä). Niin sitä vaan tottui ja jos olis kesä viuhtoisin varmaan pitkin kyliä kalju kiiltäen! Aina palelevana ihmisenä aika herkästi tulee vetäistyä pipo päähän sisälläkin, on se niin paljon mukavampi päässä kuin peruukki. En voi kieltää ettenkö odottaisi hiusten kasvua, varsinkin kun moni on kertonut, että uusi tukka on luonnonkihara, paksu tai muuten erilainen kuin entinen. Lapseni totesi, että "sun tuurillas sulle ei kasva tukkaa ollenkaan", joten mielenkiinnolla odotan...

Niinkuin Marimekko olen minäkin onnellinen tutustumisesta Uskoon, Toivoon ja kaikkiin muihin. Teidän kaikkien avulla ja Irina-äidin ohjauksella saatan jonakin päivänä vielä kasvaa pennusta vahvaksi aikuiseksi ja olla sen jälkeen tukena tarvitseville!

Lämpimin ja rakkain ajatuksin,
tintti
tintti | 13.11.2006 klo 09:29:42