Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Hei anonyymit nettiriippuvaiset:)

Minäkin hymähtelen syövän ehkäisyohjeille. Minulta ei löydy mitään muita riskitekijöitä kuin syöpäinen suku. Sille en mitään voi. Riskistä tietoisena olen elänyt terveellisesti. En oikein tiedä, mitä tässä muuttaisin. Eräs ystävä sanoi, että ala elää epäterveellisesti, jospa siitä apu löytyisi.
Liikunta ja kasvisvoittoinen ruokavalio tuovat hyvää oloa, joten en niitä haluaisikaan muuttaa.
Perinnöllisyyspolilla olen käynyt laihoin tuloksin. Tyttäreni saivat kyllä ohjeeksi aloittaa aktiivisen seulonnan jo 30 vuoden iässä. BRCA-geeniä ei löytynyt. Olen tutkimuspotilaana uusien geenien metsästyksesssä, mm. keväällä löydetyn PALB2-geenin tutkimusryhmässä. Tuloksia tutkimuspotilaat eivät saa tietoonsa. Geenin löytyminen minusta olisi laiha lohtu. Kukapa sellaista perintöä haluaisi lapsilleen jättää. Onneksi nuoret ihmiset eivät vaivaa päätään omilla riskeillään. Äidin menettämisen pelossa on ihan tarpeeksi, kuolihan siskoni rintasyöpään 6 vuotta sitten.
lillukka | 11.5.2007 klo 18:04:10