Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Saattohoito kodissa
Mieheni käveli 51-vuotiaana, perusterveenä, elokuun puolessa välissä ortopedin vastaanotolle keskussairaalaan, eikä sen koommin noussut jaloilleen. Diagnoosi oli laajalle levinnyt, erittäin agressiivinen munuaissyöpä. Etäpesäkkeet olivat aiheuttaneet selkärankaan osteoporoottisia muutoksia ja päätettiin tehdä korjausleikkaus, jossa selkärankaa tuettiin. Tavoitteena oli, että hän voisi kävellä vielä.Tarvittiin vielä toinen leikkaus. sutent-lääkitys aloitettiin ja annettiin sädehoitoa. Haavan paraneminen hidastui.
Minä jätin työn teon vähemmälle. Minusta oli niin kamalaa, että mieheni makasi sairaalassa haavanhoitokoneessa, eikä pystynyt kuin katselemaan televisiota. Se puuhakas, iloinen mies!
Vietin päivät sairaalassa. Osallistuin kaikkiin hoitotoimenpiteisiin, kyselin, utelin, tenttasin. Tutkin haavaa plastiikkakirurgin kanssa, luin onkologin saneluita ja hoitajat suomensivat niitä minulle. Halusin tietää kaiken ja pystyinkin sitten selittämään asioita miehelleni, jolta moni asia meni ohi lääkärin kierroilla.
Aina tuli takaiskuja. Ensin vietiin toivo kävelemisestä. Sitten pyörätuolissa istuminenkin kiellettiin. Solisluu murtui ja lannerangassakin oli etäpesäkkeitä, jotka siis haurastuttivat luita. Ja haava vain ei selässä parantunut. Mutta mielessä oli kuitenkin kotiin lähtö... Ja minä koitin löytää aina niitä valoisia puolia. Kotiin paluu oli niistä tärkein. Miehelleni se oli tärkeä lupaus. Oli kyllä huolissaankin siitä, että jaksaisinko. Minulla ei ollut siitä epäilystäkään.
Pikonlinnaan järjestin meille pihalle grillijuhlat. Tampereella käytiin pyörätuolilla kaupungilla: syömässä ja kauppahallissa kahvilla. Halusin ehdä hänen kanssaan ihan tavallisia asioita.
Lokakuussa mentiin naimisiin päiväkirurgian aulassa. tarjolla oli kanasalaattia ja suklaakakkua. Marraskuun puolessa välissä, vihdoin, mies tuotiin ambulanssilla kotiin.
Kotisairaanhoito kävi toivomuksestamme vain kerran päivässä. silloin hoidettiin haava. Potilassänky oli olohuoneessa ja siinä me sitten vietettiin muutama onnellinen viikko - ihan kotosalla. Kipupumpusta ei tarvittu enää lainkaan lisäannoksia, ruoka maistui ja huumori kukki. Mies oli "elämänsä kunnossa"...
2.12. aamulla minulle tuli tunne, että on viimeinen päivä. Antibioottikuuri ja kuume olivat tehneet miehestäni sekavan hetkittäin, mutta suurimman osan ajasta hän nukkui rauhallisesti. Laitoin adventtikynttilän palamaan sängyn viereen, takkaan tulen ja vaihdoin hänelle kauniin, valkoisen pussilakanan. Istuskelin vierellään, juttelin ja suukottelin. Iltapäivällä hän veti viimeiset henkäyksensä ja muutaman minuutin kuluttua lakkasi sydän lyömästä. Mieheni oli säästynyt syövän tuskilta, tulehdus uuvutti hänet.
Minulla oli rauhallinen olo; tiesin, että olin tehnyt juuri niinkuin hän toivoi- ja kaikkeni.
Kuolema tuli meille pikemmin kuin olimme osanneet odottaa, mutta toisaalta hyvä niin. En ole yhtään varma, olisinko pystynyt pitämään esim. luukivuista kärsivää syöpäpotilasta kotona siinä vaiheessa, kun mitään ei voida tehdä. Sitä ei tarvitse onneksi miettiä.
Seuraavalla viikolla kävin rakentamassa kirstun polttohautausta varten tutun puusepän luona, kävin pukemassa hänet hautausurakoitsijan kanssa ruumishuoneella. Kävin kiittämässä keskussairaalan henkilökuntaa ja puhuin papin kanssa tuntikaudet. Puhuin koko syksyn kaikille, jotka suostuivat kuuntelemaan! Minua ymmärrettiin ja kannustettiin. Se oli tärkeää.
Toivotan rohkeutta ja voimia kaikille, jotka päättävät tehdä sen ratkaisun, että ottavat rakkaan luokseen kotiin tai miettivät sitä. Samalla tavalla, kuin pienelle lapselle on tärkeää saada olla varhaiset vuodet kotona, on tärkeää saada olla viimeiset hetket kotona.
Samoin toivotan lohtua, rohkeutta ja voimia kaikille, joilta syöpä on jo läheisen vienyt.
On parempia hetkiä, jolloin tietää että elämä jatkuu ja sitten on näitä, jolloin kyyneleet valuvat silmistä vuolaana virtana.
Kuitenkaan kuoleman hetki ei ole pelottava, se on höyhenen kevyt.
Valoa kohti...
- Saattohoito kodissamarathon
- Re: Saattohoito kodissatulppu
- Re: Saattohoito kodissaLE2468
- Re: Saattohoito kodissamarathon
- Re: Saattohoito kodissaherpos
- Re: Saattohoito kodissasuvi06
- Re: Saattohoito kodissamarathon
- Re: Saattohoito kodissaEnkelintytär
- Re: Saattohoito kodissapeuranotko
- Re: Saattohoito kodissakaamos
- Re: Saattohoito kodissamarathon
- Re: Saattohoito kodissaSanaton
- Re: Saattohoito kodissaminttumeirami
- Re: Saattohoito kodissaSanaton
- Re: Saattohoito kodissaminttumeirami
- Re: Saattohoito kodissamarathon
- Re: Saattohoito kodissaminttumeirami
- Re: Saattohoito kodissaSanaton
- Re: Saattohoito kodissaminttumeirami
- Re: Saattohoito kodissamarathon
- Re: Saattohoito kodissapeltirumpu
- Re: Saattohoito kodissamarathon
- Re: Saattohoito kodissaminttumeirami
- Re: Saattohoito kodissakaksisyöpämaratonia
- Re: Saattohoito kodissamarathon