Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Saattohoito kodissa
Tämä vuodatus kuuluisi ehkä jonnekin ihmissuhdepalstalle, mutta tuntuu luontevalta jatkaa tässä.Aloitan vaikka toteamalla, että näiden sairasvuoteiden äärellä me ihmiset olemme paljaimmillamme. Roolit, pintakiilto ja kulissit romahtelevat ympäriltämme. Ei jää jäljelle kuin rehellinen itse kaikessa kauneudessaan ja rumuudessaan. Siinä sitten räpistelemme kukin voimavarojemme ja ymmärryksemme mukaan ja kuka milläkin tyylillä.
Mieheni oli alkoholisti. Takana oli 25 v kestänyt onneton avioliitto, josta hän ei ollut lähtenyt lapsuuden uskonnollisen kasvatuksen takia: isä ja äiti ovat naimisissa vaikka mikä olisi. Vaimo oli krooninen pettäjä ja valehtelija, joi myöskin, ja tuloksena oli hyvin, hyvin repaleinen ja sairas perhe.
Mieheni oli myöskin hurmaava persoona: älykäs, herkkä, rakastava, suojeleva, tunnollinen, rehellinen, ymmärtäväinen, avarakatseinen, hellä, huumorintajuinen. Tapasimme kuusi vuotta sitten. Järki sanoi:"pakene!", mutta sydän piti aloillaan ja oli pakahtua onnesta ja rakkaudesta.
Tunsin löytäneeni sielunkumppanin, joka haaveili samanlaisista asioista ja halusi oikeasti elää samanlaista elämää kuin minä.
Tiellemme sattui monenlaisia raskaita vatoinkäymisiä: tulin vahingossa raskaaksi ja sain keskenmenon ensimmäisenä yhteisenä joulunamme. Poikani (silloin 15v) kanssa oli vaikeaa. Syykin selvisi: hyvin vaikea ADHD. Mieheni nuorimmainen oli lipsumassa täysin otteesta, kuvassa oli alkoholia ja muita päihteitä ja huonoa seuraa, minkä vuoksi häntä haettiin milloin poliisiasemalta, milloin sairaalasta. Mieheni vanhin, tytär (silloin jo täysi-ikäinen), oli tuuliviirinä isänsä ja äitinsä välissä. Äitinsä haukkui isää (ja minua siinä ohessa luonnollisesti), mutta mieheni ei koskaan halunnut/uskaltanut kertoa omaa näkemystään asioista; erosta ja avioliitosta. Tytär toisaalta uskoutui minulle vaikeissa henk.koht. asioissaan, toisaalta sain aina silloin tällöin kunnon ryöpytyksen niskaani (äitinsä suulla).
Mieheni juominen väheni ja hän hoiti työnsä kunnolla. Suunnittelimme tulevaisuutta ja yhdessä yritimme selvittää näitä elämämme mykkyröitä.
Vuosi sitten ostimme tämän pienen talon maalta ja vietimme osin varsin idyllistä elämää puutarhaa laittaen ja talon remonttia suunnitellen.
Mieheni oli todella onnellinen ja pohti usein, miksei ollut aikaisemmin uskaltanut tehdä ratkaisuja, jotka olisivat olleet hyväksi sekä hänelle itselleen, että lapsilleen. Hän sanoi myöskin elävänsä ensimmäistä kertaa parisuhteessa. Siis sellaisessa ihan oikeassa parisuhteessa, jossa kunnioitetaan, arvostetaan ja ollaan tukena. Ja oikean romanttisen, aikuisten välisen rakkauden hän koki myöskin ensimmäisen kerran.
Poikani sai häneltä sen, minkä hän olisi omilleen halunnut antaa: kalareissut, mopon korjaamiset, yhteiset kesätyöt. Ja lapset (ja äitinsä tietysti kuulopuheina) näkivät uudenlaisen isänsä, tai oikeastaan sen oikean isänsä, josta he eivät olleet päässeet koskaan perheenä nauttimaan.
Tämä herätti katkeruutta ja mustasukkaisuutta koko entisessä perheessä.
Mieheni sukulaiset ja ystävät ihmettelivät hekin hänessä tapahtunutta muutosta: umpimielisestä ja ahdistuneesta miehestä kuoriutui esiin ihan uudenlainen tyyppi. Kahvikuppineuroosikin katosi. Tunsi työn iloa. Ja hääräili kanssani kotona. Olin kuulemma parasta, mitä ystävälle ja pikkuveljelle oli koskaan tapahtunut. Minut otettiin sukuun avosylin vastaan.
Kausittainen juominen kuitenkin rassasi. Elin jatkuvassa epävarmuudessa siitä, mitä huominen tuo tullessaan. Juominen ei tuonut tullessaan perheväkivaltaa, pettämistä tms., mutta tunsin itseni aina pohjattoman yksinäiseksi hänen lähtiessään reissuilleen.
Kesällä pakkasin tavarani ja ilmoitin muuttavani pois. Sydäntä särki, mutta minun oli tehtävä päätös itseni takia.
Lähdin lyhyelle matkalle Englantiin ja mieheni jäi kotiin jo aika huonokuntoisena. Käveleminen ei onnistunut kuin tukien kanssa ja hän söi vahvoja särkylääkkeitä. Sovimme, että puhumme asioista vielä, kun tulen takaisin matkalta ja lupasin lähteä hänen kanssaan myös ortopedin vastaanotolle.
Sitten tuli diagnoosi ja elämä saikin uuden suunnan. Juominen loppui luonnollisesti siihen. Katosi se ainoa syy erota siitä rakkaasta, rakkaasta miehestä! Ihanaa!
Mieheni sanoi: "ei sinun tarvitse minun luokseni jäädä. Olen tehnyt sinulle niin paljon pahaa, etten käsitä ylipäätään sitä, että olet vieläkin siinä. Mutta, siksi juuri en voi vaatia, en edes toivoa, että pysyisit rinnallani varsinkaan nyt." "Syövän kestän. Kestän kaiken, niinkuin tähänkin asti, kaiken sellaisen, jolle emme itse voi mitään. Juomista en olisi kestänyt. Mutta nyt ei tulisi mieleenikään sinua jättää. Rakastan sinua ja olet elämäsi vaikeimman asian edessä. Minä en sinua yksin jätä", oli vastaukseni. Päätös oli helppo. Ei sitä tarvinnut edes miettiä...
Ympäristössä havaitsin ihmetystä "uhraukseni" vuoksi. Minä taas ihmettelin ympäristöä. Enhän minä ollut koskaan halunnut muuta, kuin elää hänen kanssaan raitista elämää ja nyt se oli meile annettu. Kamalimmalla mahdollisella tavalla toki, mutta kumminkin.
Mietin sitten senkin asian. Yhtenä päivänä,kun menin hänen luokseen sairaalaan, sanoin: "tiedän, että moni pohtii, ja sinäkin varmasti, oletko "ansainnut" tämän myötätuntoni, uhraukseni ja kaiken aikani. Olen laittanut itseni miettimään tämän asian läpi ja tullut siihen tulokseen, että nämä eivät ole asioita, jotka "ansaitaan", ne saa jos on saadakseen. Ja sinulla on nyt vain käynyt niin hemmetin hyvä tuuri, että juuri minä rakastan sinua ja sinä minua. En uhraudu, en esitä, en tee mitään velvollisuudentunnosta tai siksi, että niin "kuuluu" tehdä. Minä teen ihan mitä minua huvittaa ja nyt minua huvittaa pitää sinusta parasta mahdollista huolta" Asiasta ei sen koommin keskusteltu.
Alkoholismista huolimatta rakastimme toisiamme syvästi ja olimme todella läheisiä. Uskallan sanoa, että kukaan ei ole rakastanut minua niin, kuin hän rakasti.
Ja joka ilta, oltiinpa sairaalassa tai kotona, hän kiitti minua taas siitäkin päivästä ja läsnäolostani. Ja taisipa loppuaikoina lakata sitäkin ihmettelemästä, että sitkeästi vain olin hänen rinnallaan nämä vuodet seissyt.
Niin kamalalta ja hullulta kuin se kuulostaakin, elimme tänä syksynä parisuhteemme parhaan ajan.
Kirjoitan tämän siksi, että todellakin; näiden sairasvuoteiden äärellä olemme paljaimmillamme ja totuus, kaikessa hyvässä ja pahassa, paljastuu.
Lapset ovat isälleen vihaisia ja katkeria ja purkavat sen nyt minuun. Uurnan kävimme minä ja poikani laskemassa kahdestaan. Surettaa heidän puolestaan (ja kaikkien muidenkin, jotka ovat täynnä vihaa ja katkeruutta tällaisella hetkellä).
Muitten toivotusten ohella toivon vielä kaikille voimia kasvaa vielä vähän isommiksi ihmisiksi. Se voi tapahtua ihan huomaamatta, niinkuin minulle kävi. En ollut osannut aavistaakkaan, kuinka paljon minusta sitten loppujen lopuksi löytyi voimaa kestää kaikki: ensin mieheni sairaus ja nyt vielä kaikki ilkeät sanat ja teot. (Lapset äiteineen olivat mm. käyneet oikeusaputoimistossa, viikkoa ennen hautajaisia, kyselemässä mahdollisuutta avioliittomme mitätöintiin vedoten siihen, että mieheni on ollut "niin sekaisin" vihkimishetkellä. Tämän kuittasin vastauksella: "harvat ihmiset menevät naimisiin niin valvotuissa olosuhteissa, siis sairaalassa, kuin me. Ja mitä tulee isänne sekaisuuteen, näen sen nyt, että hän oli todella järjissään ja tiesi tarkalleen mitä teki...")
Että näin. Olen todellakin kiitollinen siitä, mitä meille suotiin. Loppu olisi voinut olla hyvinkin toisenlainen...monessa mielessä.
- Saattohoito kodissamarathon
- Re: Saattohoito kodissatulppu
- Re: Saattohoito kodissaLE2468
- Re: Saattohoito kodissamarathon
- Re: Saattohoito kodissaherpos
- Re: Saattohoito kodissasuvi06
- Re: Saattohoito kodissamarathon
- Re: Saattohoito kodissaEnkelintytär
- Re: Saattohoito kodissapeuranotko
- Re: Saattohoito kodissakaamos
- Re: Saattohoito kodissamarathon
- Re: Saattohoito kodissaSanaton
- Re: Saattohoito kodissaminttumeirami
- Re: Saattohoito kodissaSanaton
- Re: Saattohoito kodissaminttumeirami
- Re: Saattohoito kodissamarathon
- Re: Saattohoito kodissaminttumeirami
- Re: Saattohoito kodissaSanaton
- Re: Saattohoito kodissaminttumeirami
- Re: Saattohoito kodissamarathon
- Re: Saattohoito kodissapeltirumpu
- Re: Saattohoito kodissamarathon
- Re: Saattohoito kodissaminttumeirami
- Re: Saattohoito kodissakaksisyöpämaratonia
- Re: Saattohoito kodissamarathon