Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Kohdunkaulansyöpäkö?
Moikka;kun kyselit tuosta sisäisestä sädehoidosta, niin se oli minulla itseasiassa kaikkein ikävin vaihe koko hoidossa. Sain sitä 3 kertaa ennen radikaalileikkausta, ja itselläni oli kipuja joka kerta, kun toimenpide tehtiin. Sain kyllä kipulääkkeitä kerta kerran jälkeen enemmän, ja myös rauhoittavan lääkityksen, mutta tuskaista oli minulla. Varsinkin se odottelu siinä pöydällä, ennen kuin itse hoito alkaa ja sen aikana, kun piti maata aivan paikoillaan. Siinähän ei nukutettu kuin siksi aikaa, kuin ns. hoitokärjet laitettiin paikoilleen, muu aika oltiin aivan valveilla.
Toimenpiteen jälkeen olin kyllä kivuton, söin kyllä niitä kipulääkkeitäkin melkoisesti. Mutta tehokasta tuntui tuo ikävä hoito olevan, jo noilla kolmella kerralla kasvaimeni pieneni yli puolella , ja se loppu siis leikattiin sen jälkeen pois, että kaipa tuollaiset hoidot kestää vaikka miten päin, jos hoitovaste on noinkin hyvä.
Ja lääkäri kyllä sanoi jälkeenpäin, että minulla oli poikkeuksellisen kivuliaat nuo hoidot, joten kai ne menevät keskimäärin paljonkin helpommin useimmilta.
- Kohdunkaulansyöpäkö?vattumato
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Sari -71
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?syöppis
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Lifeline
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?syöppis
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Lifeline
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?syöppis
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?mummo46
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Lifeline
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?syöppis
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?syöppis
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?mummo46
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Lifeline
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?syöppis
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?mummo46
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?adele
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Lifeline
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Mustikka
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Aurinko paistaa
- Re: Eilinen sairaalareissuLifeline
- Re: Eilinen sairaalareissuorkidea
- syöpäkö?n84
- Re: syöpäkö?Tipikkaiita
- Re: syöpäkö?härkä