Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Kohdunkaulansyöpäkö?
Tervehdys Lifeline!Kiitos, täälläkin on aivan upea päivä, joten olenkin myöhemmim kisujeni kanssa terassilla ja myöhemmin neljänkilometrin lenkille,se piristää kummasti.
Nämä hodot on kyllä aika rankkoja, vaikka me onneksemme saamme pieniä annoksia. Cisplatiini on vanhimmpia lääkkeitä ja sanovat, että eniten pahonvointia aiheuttava. Lisäksi, kun saamme vielä sädetystä, niin sekin on jo yksi syy tähän väsymykseen, vaikka se ei muuten annettaessa tunnu, onhan ne säteet kuitenkin aika voimakkaita.
Minä sain eilen toisen tiputuksen ja meni ihan hienosti, eikä kortisonikaan enään aiheittanut unettomuutta, kasvojen punoitusta ja turvotusta, joten nopeesti sitä vaan näihin myrkkyihin tottuu. Minä sain myös uuden pahonvointilääkkeen toisen rinnalle, eli molempia otetaan yhtäaikaa ja täytyy sanoa, että olo on paljon parempi, kun sen ensimmäisen tiputuksen jälkeen voin koko viikon todella huonosti.
Siihen voit varmaan varautua, että kun suolisto alkaa näistä sädetyksistä vilkastua, niin eipä juuri imaa uskalla päästää ulos, edes lenkillä, jos ei varaudu vaippaan, sillä minulla se on nyt kokoajan sitä, että täytyy aina juosta veskiin ja yöksi laitan siteen.
Se on totta, että näihin hoitoihin odottaminen oli tosi pitkästyttävää, mutta eiköhän se tästä,kun on alkuun päässy, niin menee nopeasti ja voi aina ajatella, että taas yksi hoito vähemmän.
Kerrottiinko sinulle, että onko hiustenlähtö mahdollista, kun minulle sanottiin, että ei tällä määrällä pitäisi lähteä, mutta hiukan enemmäm , kuin normaalisti aina pesujen yhteydessä, mutta tiedän joitakin joilla ei ole yhtään edes harventunut, joten katotaan, kuin meidän käy.
Palaillaan taas ja oikeen mukavaa päivän jatkoa ja voimia jaksamiseen!
- Kohdunkaulansyöpäkö?vattumato
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Sari -71
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?syöppis
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Lifeline
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?syöppis
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Lifeline
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?syöppis
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?mummo46
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Lifeline
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?syöppis
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?syöppis
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?mummo46
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Lifeline
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?syöppis
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?mummo46
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Lifeline
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Mustikka
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Aurinko paistaa
- Re: Eilinen sairaalareissuLifeline
- Re: Eilinen sairaalareissuorkidea
- syöpäkö?n84
- Re: syöpäkö?Tipikkaiita
- Re: syöpäkö?härkä