Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Kohdunkaulansyöpäkö?
Tervehdys!Olen ihan sanaton, luettuani viestisi, se sattui todella, kun olet vielä niin nuori ja niin radikaali leikkaus jouduttu tekemään.
Itse olen jo 50-vuotias kahden aikuisen pojan äiti ja lastenlapsia, ihan omia 4 ja vanhimman pojan vaimon edellisestä liitosta 2, ja ihan omiltahan hekin tuntuvat.
Olen samaa mieltä kanssasi, että sinunkin tapauksessa, jos oltaisiin kunnolla tutkittu, niin varmasti olisi ajoissa löydetty.
Voin kuitenkin lohduttaa sinua, että hoidot kestää kyllä ja toivottavasti sinulla on hyvä tukijoukko rinnalla.
Minun hoidot alkoivat viimmeviikon torstaina, eli sain ensimmäiset sädetykset ja eilen tiputettiin cisplatiin ja sen jälkeen sädetys. Minua jännitti kovasti, mutta täytyy sanoa, ettei se niin kamalaa ollut mitä kuvittelin.
Tiputus kesti noin kolmisen tuntia, kun siinä annetaan ensin pahonvointia estävä lääkitys, joka todella toimi hyvin ja siinä se aika meni maatessa teeveetä katsoen, kunnes sain mukavaa juttuseuraa. Huoneessa ei muutenkaan tarvi olla yksin,sillä hoitaja on lähes kokoajan huoneessa tarkkailemassa, että tiputus sujuu hyvin.
Me molemmat olemme siinä onnellisessa asemassa, ettei todettu etäispesäkkeitä, vaan syöpä oli paikallinen.
Se miksi meille annetaan tämä jatkohoito, johtuu siitä, että sillä tuhotaan yksittäisetkin syöpäsolut, jos niitä on johonkin kulkeutunut, kun niitä ei voi nähdä millään laitteella, joten sillä varmistetaan se ettei muutaman vuoden päästä tule yllätystä.
Onko sinulla nyt mitään hormoonikorvaushoitoa? Itselläni ei voitu aloittaa, kun kasvaimesta selvisi myös adenokarsinoomakomponentti ja nyt kaiken lisäksi on mielettömät vaihdevuosioireet, joihin ei ole mitään helpotusta.
Muistan myös alussa kun gyneni sanoi ettei tämä tule vaikuttamaan millään lailla seksielämään ja nyt kuitenkin tässä matkanvarrella on tullut kaikenlaista esiin. Seksiterapeutti anto ohjeet, että pitää ostaa hieromasauva ja liukastegeeliä, sekä jokapäivä käyttää niitä, ettei emätin kutistu ja tule kuroutumia, sillä siinä voi käydä niin, ettei yhdyntä enään onnistu.
On tässä totuttelemista, mutta eiköhän se tästä, kunhan jaksaa vaan ottaa kaikki vastaan ja hyväksyä, että tää on nyt tätä.
Onko sinulla pitkä matka käydä hoidoissa? Itse asun Nokialla ja hoidot saan pikonlinnassa, joten matkaa tulee ehkä noin 80km edestakaisin, sekin jo väsyttää, vaikka onnekseni mieheni
toimii autonkuljettajana ja ihan vapaaehtoisesti, koska itse en uskalla ajaa, kun ajatukset välillä karkaa enkä keskity liikenteeseen. Kyllähän jo pelkät sädehoidotkin jonkin verran väsyttää, joten siinäkin mielessä ei itse kannata ajella, jos on muita vaihtoehtoja.
Tässä tais tulla paljon sinulle lukemista, mutta minusta on ihana tunne, jos vaan voin olla sinulle mitenkään avuksi ja jakaa tunteita ja tuntemuksia. Kysy vaan, niin minä vastailen, kaikkeen mihin osaan. Iso hali sinulle ja voimia!
- Kohdunkaulansyöpäkö?vattumato
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Sari -71
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?syöppis
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Lifeline
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?syöppis
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Lifeline
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?syöppis
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?mummo46
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Lifeline
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?syöppis
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?syöppis
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?mummo46
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Lifeline
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?syöppis
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?mummo46
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Lifeline
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Mustikka
- Re: Kohdunkaulansyöpäkö?Aurinko paistaa
- Re: Eilinen sairaalareissuLifeline
- Re: Eilinen sairaalareissuorkidea
- syöpäkö?n84
- Re: syöpäkö?Tipikkaiita
- Re: syöpäkö?härkä