Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Hei Kehäkukka ja muut

Huomenia kaikille, Etelä-Suomeen taidetaan saada aurinkoinen päivä!

Meillä on kotona enää nuorempi lapsistamme, pian 17 vuotta täyttävä nuorimies. Meillä ei oikeastaan pahemmin riidellä; tunnelma on aika rauhallinen, mutta pohjimmiltaan surullinen. Mieheni on tosi kiltti ja kärsivällinen eikä hän hermostu vaikka mielialani vaihtelevat ja olen välillä melkoisen kärttyisäkin. Olen kuitenkin aika ajoin huolissani hänen jaksamisestaan, sillä hän pitää kaiken sisällään ja helpolla vajoaa suremaan perheemme tilannetta. Hän toisinaan lueskelee pitkin öitä netistä syöpäkeskusteluja ja etsii tietoja googlaamalla, mutta omien sanojensa mukaan ei osallistu keskusteluihin. Hänellä on yksi tai kaksi ystävää, joille voi tunteistaan puhua, mutta tapaa heitä pitkän välimatkan takia tosi harvoin. Minä saan tuuppia häntä tapaamaan kavereitaan ja tekemään jotain muutakin kuin työpäivän jälkeen vajoamaan murheellisena olohuoneen sohvalle tai hoivaamaan minua. Tunnen, että olen meistä kahdesta se vahvempi, joka ehkä paremmin pystyy nielemään faktat ja tämän hetkisen elämän realiteetit.

Kotona asuva poikamme on sentään aika iloinen kavereidensa kanssa ja nauraa välillä ihan aidon tuntuisesti. Meillä on täällä tosi usein hänen ystäviään useampikin yhtäaikaa ja yön yli. Hän ei oikeastaan paljon peloistaan puhu, mutta saattaa ohikulkiessaan kysyä, olenko saanut uusia tuloksia, kun huomaa minun roikkuvan täällä syöpäsivuilla. Hänellä on ystäviä, joilla myös on ollut rankkoja kokemuksia perheissään, ja luulen, että vaikka he eivät pystyisikään asioista paljon puhumaan, he saavat toisiltaan sellaista "elämä jatkuu"-tukea.

Etelä-Suomen syöpäyhdistys tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden saada 5x lyhytkestoista ratkaisukeskeistä psykoterapiaa ja olen ajatellut, että voisi olla hyvä mennä sinne yhdessä kumppanin kanssa sitten joskus, kun tilanne on hieman selkiintynyt. Onko teillä muilla siitä kokemuksia?

Olen ajatellut, että kaikki tarjolla oleva, mahdollinen apu koko perheen kannattaa vastaanottaa, niin ystäviltä kuin yhteiskunnaltakin. Täytyy vaan yrittää rakentaa aina niillä palikoilla, mitä kulloinkin on käytettävissä.

Terveisiä mielialojen vuoristoradalta
toivoo Santeri
santeri | 15.3.2007 klo 09:26:26