Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Huomenta kaiklle!
Tervehdys kaikilla netissä roikkuville kanssasisarille ja kiitos lämpimistä ajatuksista!Tulokset ja hoitosuunnitelmat on saatu ja hetken niitä jo pureksittu. Uutiset olivat periaatteessa ihan hyviä: lonkan etäpesäkkeet (joista kuulin vasta tänään, vaikka jo tammikuussa kysyin lääkäriltä, missä kaikkialla niitä on!!) ovat pienentyneet Tamofenin avulla, niitähän ei sädetetty. Rintarangassa näkyy alkavaa luutumista eli sädehoidot ja Bonefos ovat tehneet tehtävänsä.
Sain luvan harrastaa varovasti liikuntaa, kävely ja uiminen käyvät, mutta esim. sauvakävely ei, koska käsien liike osuu juuri huonoon nikamaan. Tämä on kyllä aivan ihanaa, pääsen liikkeelle, saan olla ulkona ja nostettua kuntoani.
Sytostaatteja ei nyt aloiteta, mutta olen syto-osaston potilaana ja kesäkuun TT-kuvien jälkeen pohditaan tilanne taas uudestaan.
Olo ei ole riemukas, mutta jotenkin kuitenkin helpottunut. Iloita ei oikein uskalla, kun viimeksikin lääkäri soitti parin päivän päästä perään huonoja uutisia, mutta kuitenkin pieni luottamuksen tunne nostaa päätään. Ainakin voin nauttia keväästä.
Tämän päivän lääkäri oli aivan ihana: empaattinen, luottamusta herättävän ammattitaitoisen tuntuinen, jalat maan pinnalla -tapaus, joka kuunteli ja kertoi.
Voimia kaikille ja parempaa oloa sytoista ja leikkauksista toipuville:)
Santeri
- Hei Kehäkukka ja muutpike44
- Re: Hei Kehäkukka ja muutKehäkukka
- Hei Kehäkukka ja muutkevätmieli
- Re: Hei Kehäkukka ja muutsanteri
- Re: Hei Kehäkukka ja muutkevätmieli
- Re: Hei Kehäkukka ja muutKehäkukka
- Re: Hei Kehäkukka ja muuttautinen
- Hei Julia :)kevätmieli
- Re: Hei Julia :)Kehäkukka
- Kiitos vinkistä!kevätmieli
- Re: Kiitos vinkistä!Kehäkukka
- Re: Kiitos vinkistä!kevätmieli
- Re: Kiitos vinkistä!Kehäkukka
- Re: Kiitos vinkistä!julia
- Re: Kiitos vinkistä!Kehäkukka
- Hei kaikki!-miu-
- Kääk -karvanaamaksikin vielä?kevätmieli
- Re: Kääk -karvanaamaksikin vielä?Kehäkukka
- Re: Kääk -karvanaamaksikin vielä?kevätmieli
- Re: Hei kaikki!Kaijuli
- Re: Hei kaikki!julia
- Re: Hei Kehäkukka ja muutsanteri
- Re: Hei Kehäkukka ja muutsanteri
- Santerillekevätmieli
- Huomenta kaiklle!tautinen
- Re: Huomenta kaiklle!santeri
- Re: Huomenta kaiklle!kevätmieli
- Re: Huomenta kaiklle!pike44
- Re: Huomenta kaiklle!Kehäkukka
- Kuolemasta vakavastikevätmieli
- Re: Huomenta kaiklle!santeri
- Re: Huomenta kaiklle!lillukka
- Re: Huomenta kaiklle!santeri
- Huomenta kaiklle!kevätmieli
- Re: Huomenta kaiklle!santeri
- Re: Hei Kehäkukka ja muutsyöppis
- Re: Hei Kehäkukka ja muutsyöppis
- Re: Hei Kehäkukka ja muutsyöppis