Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Hei kaikki!

Kehäkukka, hienoa, että vointisi on edelleen hyvä!!! Jos sinulla on tuuheat kulmat jo näin luonnostaan, voi hyvin olla, etteivät ne "ehdi" kaikki lähteä. Itsellänikin on aika tuuheat normaalisti, eivätkä ne ehtineet kuin harventua. Sitä minäkin tosin huolehdin, että jos ne lähtee, miltä mahdan näyttää. Kulmakarvat kuitenkin tuovat kehykset kasvoille. Onneksi meikkikynät on keksitty, että niillä voi sitten karvattomia alueita peitellä. Minulla oikeastaan vasta CEF-hoidon aikaan kulmat ja ripset alkoivat harveta, ja nyt kun ne kasvaa takaisin, niin huomaakin, miten PALJON niitä olikin lähtenyt.

Itse sain viimeisen syton 2 kuukautta sitten ja kaikki karvat kasvavat vauhdilla takaisin. Ja tuntuu, että kasvaa vähän ekstraakin -kuten kasvoihin vaaleaa untuvaa- saa nähdä, saanko parran siis vielä kaupan päälle. Ihan kuin ei naisellisuutta olisi kovalla kädellä karsittu muutenkin. Mietin sitäkin, mahtaisiko tuo "parran"kasvu johtua näistä hormonilääkityksistä?? On tässä psyykellä tekemistä näiden kaikkien asioiden kanssa!!

Kaikille mukavaa päivää :)

miu
-miu- | 15.3.2007 klo 10:03:29