Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Huomenta kaikille tähän päivään!
Aurinkoista huomenta! Nytpä tuolla ulkona on aivan loistava ilma. Tuntuu, että aurinko tunkeutuu ikkunasta sisään ja olohuone aivan kylpee aamuauringon säteissä.Loikoilin tänä aamuna yhdeksään asti. Aamuyöstä valvoin jonkin aikaa ja muutenkin se uni on aika katkonaista. Yritän tässä sytojen välissä aina jonkin aikaa olla ilman nukkumispillereitä.
Viimeisestä sytosta kaksi viikkoa. Tähän asti olen selvinnyt yhdellä väsymyspäivällä. Minulla on tosiaan kerta kerralta oireet vähentyneet tuon taxon aikana niin kuin Kevätmieli muisteli. Viikonloppuna olimme mökillä siivoamassa ja olin tosi pirteällä ja jaksavalla mielellä sekä henkisesti että fyysisesti. Vatsakin on alkanut jo normalisoitua. Pellavansiemenlimaa juon joka ilta ja Duphalacia otan pussillisen pari vuorokaudessa. Sitä Pajala-puuroa olen syönyt joka aamu monta viikkoa, mutta tänä aamuna keitin kaurapuuroa ja sen nautin mustikkakeiton kanssa. Kyllähän se kaurapuurokin taitaa aika hyvää vatsalle olla. Lisäksi napsin kuivattuja aprikooseja ja luumuja.
Ainoa ongelmani tällä hetkellä on kaljussani esiintyvät näppylät. Etupuoli on jotakuinkin puhdas, mutta takaraivossa on punaisia näppylöitä/pahkuroita. Eilen kun niitä peilin avulla katsoin aivan säikähdin, kun ne on niin ruman näköisiä ja niitä on paljon. Onkohan ne noita taxon aikaansaannoksia. Eka taxon jälkeen minulle tuli myös kaulalle ja hiusten alle (joita silloin vielä oli) myös pahkuroita. Niitä kutiaa ja nukkuessa selällään ovat vähän arkoja. Onko teillä kellään ollut vastaavia? Pidin kyllä pari päivää lähes koko ajan peruukkia, että olisikohan sekin vielä ärsyttänyt tilannetta.
Huomenna minäkin menen juttelemaan taas sen psyk.sairaanhoitajan kanssa. Olisin itse ollut valmis lopettamaan, mutta hän vain tyrkytti uutta aikaa. Sanoin että mikäs siinä, voinhan tänne juttelemaan tulla. Eihän se maksa mitään ja on tuossa pyörämatkan päässä, ettei tarvitse lähteä minnekään pitemmälle.
Viikon kuluttua ensimmäinen CEF-hoito. Saapa nähdä, pääsenkö yhtä helpolla kuin näistä taxoista. Vaikka eihän se eka taxo minulla kovin helposti mennyt kun sen sepsiksenkin sain. Mutta näin jäljestä päin en muistele sitä kokemustakaan mitenkään kovin kauheana. Voisin verrata sitä eka taxoa kovaan flunssaan. Ei se sen pahempi ollut kokemuksena. Mutta se kuuluisa pahoinvointi on täysin kokematta ja totisesti toivon, ettei sitä kokemusta tulisikaan. Minulla on valmiiksi jo niitä Kytril-lääkeitä muutama tabletti ja pyydän reseptin tarvittaessa käytettäväksi. Mutta tuo Kytril taitaa olla se suurin syntipukki tähän suurimpaan vaivaani eli ummetukseen, joten toivottavasti sitä ei tarvitse enää kotona käyttää. Tiputuksessahan ne laittavat sitä automaattisesti.
- Huomenta kaikille tähän päivään!Tässä ja nyt
- Re: Huomenta kaikille tähän päivään!kevätmieli
- Re: Huomenta kaikille tähän päivään!Kehäkukka
- Re: Huomenta kaikille tähän päivään!Tässä ja nyt
- Re: Huomenta kaikille tähän päivään!kesän lapsi
- Re: Huomenta kaikille tähän päivään!Kehäkukka
- Re: Huomenta kaikille tähän päivään!MeriTuuli
- Re: Huomenta kaikille tähän päivään!MeriTuuli
- Re: Huomenta kaikille tähän päivään!kevätmieli
- Re: : Re: Re: Re: Re: Huomenta kaikille tähän päivään!Päivä kerrallaan
- Äiteenpäivä lähestyy...Päivä kerrallaan
- Ylläpito muistuttaaYlläpito
- Re: Huomenta kaikille tähän päivään!kevätmieli