Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: : Re: Re: Re: Re: Huomenta kaikille tähän päivään!

Tervehdys kaikille Etelä-Suomesta!

Onkin jo kulunut monta päivää siitä, kun viimeksi ehdin/jaksoin kirjoitella. Luin kuulumisianne ja tuntui, että moni oli saanut hyviä uutisia ja moni päässyt mukavasti eteenpäin hoitojen seuraavaan vaiheeseen.

Lämpimiä ajatuksia kaikille heille ja erityisen lämpimät rutistukset kaikille tutkimuksia ja tuloksia odottaville.

Minulla oli eilen lääkäri ja aiheena sairasloman jatko ja työhönpaluu. Lääkäri oli aivan ihana taas, tapasin hänet jo toiseen kertaan ja sitten olen puhelimessa puhunut hänen kanssaan. Suunnitelmissa on nyt sitten töihinpaluu elokuussa työkokeilun turvin eli teen "puolta virkaa" ja työtehtävät vaihdetaan kevyempiin eli nostelut ja kantamiset on vielä kiellettyjen listalla. Lääkäri kyllä tuumasi, että hän ei ole kyllä neurologi, mutta voi olla, että pää onkin ongelmallisempi kuin selkärankani. Hän uskoi, että Tamofen ja Bonefos yhdessä toimisivat hyvin yhä edelleen ja luustometarit eivät välttämättä kovin nopeasti uusi.

Ehkä sinä Julia olet kokemustesi jälkeen hieman eri mieltä tuosta uusimisen nopeudesta, mutta toivotaan sinulle hyviä uutisia TT-kuvistasi. Nehän oli sinulla edessä loppukuusta. Jotenkin positiivinen ja luottavainen lääkäri saa uskomaan ainakin jonkin asteiseen toipumiseen.

Leikatun alueen turvotus on kuulemma hankala, koska siihen ei mitkään tukihihat auta. Minullahan ei käsi ole koko aikana turvonnut, vain kainalo, kylki ja rinnan alue. Kaikkea turvotusta aiheuttavaa kannattaa välttää ja luultavasti pitkäänkin, kun leikkauksestani on jo yli puoli vuotta ja sädehoidostakin yli 2kk. Kainalo jouduttiin tyhjentämään niin laajalti ja syvälti, kun niitä metareita oli niin paljon, että ongelma ei ehkä ihan helpolla häviä. Niin että rintauinti täytyy nyt kyllä lopettaa ja harrastaa vain vesijumppaa ja -juoksua.

En nyt muista puoliakaan kysymyksistä tai kommenteista, joita ajattelin lukiessani juttujanne, mutta ehkä jotakin ...

HYKSissä labrat otettiin ennen sädehoitoja ja sitten myös säteitten jälkeen, mutta se ehkä liittyi niihin TT-kuviin, jotka minulta otettiin 3kk Bonefos-satsin jälkeen. Siellä suositeltiin, ettei sädehoidettavaa ihoa rasvata, jos ei ole ennenkään rasvannut säännöllisesti. Mutta sitten jos iho paloi, sitä neuvottiin hoitamaan sinisellä Bepanthenilla iltaisin.

Tuo Kela-kortti-juttu oli outo. Vaikka minulla on metarit luustossa, ei syöpäni ole uusiutunut, ja minä olen kyllä saanut lääkkeet sillä 3euron omavastuulla. Kortissani on koodi YE 115/01.17. Se ei minulle sano mitään, ehkä pitäisi tutkia asiaa.

Ihania ovat olleet teidän purjehdus- ja laulujuttunne. Minusta ei nyt taida olla soutajaksi, kun tuo vasen käsi ei kestä edes imuroimista. Voisin kuitenkin hoidella teitä väsyneempiä ja ottaa vastuulleni matkaeväät ja herkut sinne rantautumiseen. Kaunista ja ravintorikasta sen olla täytyisi, jotta saisimme siitä kaikki hyvää mieltä ja voimaa elimistöllemme.

Hyviä vointeja toivottaen ja teitä ajatellen,
Santeri
santeri | 8.5.2007 klo 08:47:16