Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Uskotko syövästä paranemiseen?
On täälläkin mietitty pääsiäisenä monenlaista, kun ei muutakaan jaksanut, neljäs syto oli pääsiäsviikon tiistaina.Minä ajoin reilut kaksi vuotta sitten kolarin, jossa säikähdin todella että nyt tulee kuolema, ambulassissa ja päivystyspoliklinikalla tärisin pelosta, huoli oli lähinnä lasten pärjäämisestä. Tästä selvisin lopulta melkein säikähdyksellä, mutta kokemus oli pysäyttävä. Tunsin silloin saaneeni melkein kuin uuden elämän, ainakin joksikin aikaa. Niin on varmaan tämän syövänkin kanssa.
Tuollaisessa tilanteessa en miettinyt itseäni, ajattelin vain lasten pärjäämistä, miehen jaksamista yksin, miten hän pärjää talolainojen kanssa ym.
Leikkauksen jälkeen sairaalassa tapasin tukihenkilön, joka oli sairastanut rintasyövän 10 vuotta sitten, hän myös sanoi, että varmaan jokainen käy läpi kuoleman läheisyyden, tulee tarve järjestellä asioita. Hänkin oli antanut miehelleen ohjeita hautajaisten järjestelystä ym. Nämä tunteet vain on käytävä läpi, että voi taas luottaa elämän jatkuvan. Oma mieheni on onneksi suostunut puhumaan myös näistä asioista. Jos ei lähipiirissä uskalleta käsitellä aihetta, on varmaan hyvä puhua ammattiauttajan kanssa.
Mielialan kohottamiseen auttaa itselläni aikanakin kaikki luova toiminta (nyt keväällä lähinnä puutarhan suunnittelu), lapset ja eläimet. Itsekkäästi kannattaa tehdä hyvinä päivinä juuri niitä mukavia juttuja ja delegoida ikävät hommat muille. Emmehän me kärsi näitä hoitoja jaksaaksemme pestä vessoja.
- Uskotko syövästä paranemiseen?kevätmieli
- Voi Kevätmieli...-miu-
- Re: Voi Kevätmieli...lillukka
- Re: Voi Kevätmieli...santeri
- Re: Uskotko syövästä paranemiseen?Tässä ja nyt
- Re: Uskotko syövästä paranemiseen?kevätmieli
- Re: Uskotko syövästä paranemiseen?kevätmieli
- Re: Uskotko syövästä paranemiseen?marraskuu
- Re: Uskotko syövästä paranemiseen?piupalipaupali
- Re: Uskotko sy�v�st� paranemiseen?Tässä ja nyt
- Re: Uskotko syövästä paranemiseen?kevätmieli
- Re: Uskotko syövästä paranemiseen?Kehäkukka
- Re: Uskotko syövästä paranemiseen?Tellervo48
- Re: Uskotko syövästä paranemiseen?Tässä ja nyt
- Re: Uskotko syövästä paranemiseen?Tässä ja nyt
- Re: Uskotko syövästä paranemiseen?Syysunelma
- Re: Uskotko syövästä paranemiseen?Tässä ja nyt
- Re: Uskotko syövästä paranemiseen?Kehäkukka
- Re: Uskotko syövästä paranemiseen?kevätmieli
- Re: Uskotko syövästä paranemiseen?kevätmieli
- Re: Uskotko syövästä paranemiseen?Sartsa
- Re: Uskotko syövästä paranemiseen?maikkendaali
- Re: Uskotko syövästä paranemiseen?iirisrukka
- Re: Uskotko syövästä paranemiseen?kevätmieli
- Re: Uskotko syövästä paranemiseen?MeriTuuli