Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Levinneen rintäsyövän hoito?

Hei!

Tuo on varmasti totta, räntäpilvistä taitaa sadella nyt muutakin, kun räntää. Tietenkin se aurinko on ihmelääke, piristää ja tuo toivoa tullessaan. Mokoma on nyt tänään vissiin vapaalla tai saikulla, niinkuin mekin.

Kävin verikokeissa ja pääsin heti suoraan pistettäväksi. Olivat niin nopeita, etten meinannut ehtiä sanoa, että ota avoneulalla. Luukulla sairaanhoitaja sanoi, että näytätpäs hyvältä ja hiuksetkin ovat noin vahvat ja terveen näköiset. Joopa, meinas päästä suusta, että luulitteko minun tekevän kuolemaa. Onneksi pidin suuni kiinni ja hymyilin niin paljon, kun kankeasta naamasta sain huulia venytettyä.

Kuitenkin kotoa lähtö pykäsi pikkuisen oloani. Jankutin ajomatkalla, että NYT on se päivä, kun voin liikkua ja elää, ole kerrankin oikeasti se blondi ja ajattele vaan tätä hetkeä.

Niinpä soitin koiriemme kasvattajalle ja ilmoitin, että me voisimme antaa kolmannelle koiralle kodin. Olen aina halunnut harlekiinidoggia ja hyvänen aika, nyt on unelmien toteuttamisen aika, juuri nyt. Kauhistukoot anopit ja sukulaiset, MINÄ haluan toteuttaa unelmani. ITSEKKYYS MAAN PERII..:)

No siskot, nyt on teidän vuoro, hop hop unelmia toteuttamaan:):)

Hurahtanut, syöpään kyllästynyt julia
julia | 20.3.2007 klo 11:22:38