Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Kun yksin ei enää jaksa

Hei! Varaa aika terveyskeskuksen/perheneuvolan psykologilta. Itsekin varasin mutten päässyt kuitenkaan menemään kun en saanut lapsille hoitajaa. Isäni kuoli 10kk sitten. Joka päivä häntä ajattelen ja asioita mielessäni pyöritän. Minulla ei ole enää muista sukulaisia kuin äitini sekä ulkomailla asuva veli, joskus tuntuu todella yksinäiseltä. Olen eroperheen lapsi, joten äidin kanssa en isää muistele ja veljeä tapaan todella harvoin.
Tuntuu että suru kulkisi jotenkin aaltoillen. Välillä olen kiitollinen että minulla on ollut isä, välillä koen syyllisyyttä menetetyistä hetkistä ja tekemättömistä teoista, välillä taas katkera kohtalolle sekä isäni että omasta puolestani. Usko Jumalaan on horjunut, olen alkanut epäillä taivaan olemassa oloa ja ajatella olemmeko kuitenkin vain "kertakäyttöisiä". Tunteet siis heilahtelevat edelleen laidasta laitaan ja sydämessäni on kivi jonka paino vaihtelee pienestä murusesta siirtolohkareeseen...
Hae siis hyvä ystävä apua terveyskeskuksesta tai työpaikkalääkäristä, kirjoita tänne palstalle ja jos mahdollista puhu asiasta kaikille mahdollisille.
Aivan loppuaikana isäni sanoi että me kuljemme aina hänen mukanaan hänen sydämessään ja hän on meidän sydämessämme. Sinäkin siis kannat äitiäsi aina mukanasi. Hän on kuollut mutta osa hänestä kuitenkin elää sinussa. (Tiedän, laiha lohtu...)
mamma | 9.8.2007 klo 00:12:40