Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Kun yksin ei enää jaksa

Hei Violet,

Tosi ikävää että sulla on nyt vaikeampaa. Toivottavasti et joudu pitämään liian monia asioita käsissäsi, sillä se on hirveä kuluttavaa jos ei ole siihen voimia ja sitä voi romahtaa ihan kokonaan. Onko sinulla ketään joka voisi auttaa joissain asioissa jos pyydät? Tai antaa sinullekin tukea?

Mullakin on kyllä nyt ollut taas vaikeuksia, ne tulee näköjään säännöllisin väliajoin eikä sille voi mitään, mutta nyt tietää jo pikkuhiljaa että ne myös menevät pois välillä lyhyemmäksi ja välillä pidemmäksi aikaa.
Oon oikeastaan huolissani siitä, että olenko ehkä ihan oikeasti sairastunut masennukseen, kun näitä kausia kuitenkin tulee koko ajan? Onko se normaalia että voi olla niin apea mieliala säännöllisesti, vaikka välillä voisikin paremmin. Kai sitä suurissa muutoksissa ihminen voi sairastua, mutta mistä sen tietää, jos niin on käynyt? Tuntuu vaan että olen ihmisenä muuttunut niin paljon (omasta mielestäni) että voiko tämä olla tottakaan. Ja pitäisikö sille asialle tehdä jotain?

Yksi tuttu sanoi minulle yksi päivä, että mua "ei hetkauta mikään". Hän varmaan tarkoitti etten innostu mistään, vaikka muotoilikin sen nätimmin. Se laittoi vähän ajattelemaan, kun en oikeasti tunne innostusta mistään enkä jaksa välittää monista asioista, ne on minulle ihan sama...Ja se on kyllä omasta mielestäkin surullista. Miksi en innostu mistään enkä voi olla iloinen? En kaipaa enää mitään vuoristorataa tämän kaiken jälkeen mitä on tapahtunut, mutta en haluaisi silti menettää niitä ilon ja innostuksen hetkiä mitä koin ennen äitini kuolemaa. Vasta äskettäin olen tajunnut että ne ovat oikeasti poissa.
Isla | 4.10.2007 klo 12:19:34