Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Kun yksin ei enää jaksa
Hei Isla,Asiat ovat niin monimutkaisia juuri nyt. Juuri varmaan viime viestini kirjoitusaikoihin tapahtui niin paljon kerralla, tuntui etten pystynyt millään pitämään kaikkia lankoja käsissäni. Enkä kyllä pysty vieläkään...mutta jotenkin täytyy yrittää rämpiä eteenpäin. Voi kun osaisinkin nyt selittää tämän jotenkin ymmärrettävästi, mutta tämä ei ole niin yksinkertaista..on asioita, joiden kanssa olen todella yksin, enkä tiedä miten niistä selvitä. On minulla kyllä kavereita ympärillä, jotka tarvittaessa kuuntelevat, mutta he eivät voi näissä asioissa auttaa. Loppujen lopuksi niistä on kuitenkin selvittävä yksin. Tosin jo se auttaa, kun pääsee puhumaan jollekin. Helpottaa, kun joku osaa lohduttaa. Kunpa ystävämme tietäisivät, että jo se auttaa niin paljon, että he ovat vierellä! Ja he ovat niin tärkeitä. Ehkä minua on viime aikoina ahdistanut senkin takia, etten ole saanut tilaisuutta kertoa tunteista ja tapahtumista joillekin ystävilleni..luulen, että he eivät ulkoisen olemukseni perusteella aina tajua, miten pahalta sisällä tuntuu. Toisaalta yksikin kaverini on nyt ollut lähempänä kuin aikoihin. Hän kysyy vointiani kunnes kerron totuuden..mihinkään kuitenkaan painostamatta.
On totta, että säännöllisin väliajoin tuntuu paljon pahemmalta, välillä on sitten taas ainakin vähän helpompaa. Minä kyllä monesti huomaan esim. nauravani tai selittäväni innolla jotakin. Sitten taas huomaan mikä tilanne on, ja tulee jotenkin tekopyhä olo. Joskus huomaan, että oikeasti hymyilen ihan sydämellä ja sitten saatan ihmetellä, että miten pystyn hymyilemään. Oon kuitenkin semmoinen ihminen, että kai se sisin sieltä pyrkii esille, vaikka kuinka kurja olo on...Esim.koulussa tietenkin saa ajatukset monesti muualle. Välillä on niin kiire, että tuntuu, etten kerkeä itkemään - voiko niin olla? Illalla menee yliväsyneenä sänkyyn, ja se on se vaihe jolloin äiti ainakin on mielessä.
Niin, mistäköhän sitä oikeasti tietää, milloin on masentunut? Mistä sen voi päätellä, milloin ylittää "rajan"? Kunpa osaisinkin vastata. Toivottavasti löydät elämääsi takaisin niitä pieniä ilon hetkiä, niin kuin me kaikki. Tämän kaiken keskellä on oppinut sen, että elämä on lahja. Silti tuntuu niin vaikealta jatkaa ja nauttia siitä, vaikka niin kuinka kuuluisi olla. Kerranhan täällä ollaan...mutta suodaan jokaiselle oma aikansa suruun ja kaiken tuskan käsittelyyn. Jos tuntuu liian vaikealta, minulle voi aina kirjoittaa. Kuuntelen kyllä, ymmärränkin varmaan vähän, ja yritän auttaa, vaikken tuskaa voikaan poistaa..Voimia.
- Kun yksin ei enää jaksamiimulainen
- Re: Kun yksin ei enää jaksahelmikuu
- Re: Kun yksin ei enää jaksamiimulainen
- Re: Kun yksin ei enää jaksahelmikuu
- Re: Kun yksin ei enää jaksatuulapirkko
- Re: Kun yksin ei enää jaksamarjukka5
- Re: Kun yksin ei enää jaksaIkävä isiä
- Re: Kun yksin ei enää jaksaUnderworld
- Re: Kun yksin ei enää jaksaUnderworld
- Re: Kun yksin ei enää jaksaIkävä isiä
- Re: Kun yksin ei enää jaksaIkävä isiä
- Re: Kun yksin ei enää jaksasyövästä parantunut
- Re: Kun yksin ei enää jaksaviolet