Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Taxoteren aloitus
Kauheesti taas tapahtunut viime viikkojen aikana, minäkin olin eristyksessä sairaalassa kuumeen ja alhaisten neutrofiilien ja leukkareiden takia, mutta sain yhden Neupogen-piikin ja seuraavana päivänä kotiin. Viikko sitten laitettiin laskimoportti ja n. 35 cm johtoa tuohon rinnan yläpuolelle solisluun ja rintalastan väliin, 3:ssa kohdassa tikit, iho mustelmilla, ei kiva tunne kun se metallimötikkä muljuu tuolla ihon alla ja menee "väärään" paikkaan. Viime keskiviikkona oli toinen Taxotere-hoito ja olo taas tämän viikonlopun kipiä, samat ovat oireet kuin viime kerrallakin ja suunnilleen samassa aikataulussakin. Lääkäri kertoi viime viikolla, että ovat sitten päättäneet tuon minun oikean rintani leikata sytostaattien jälkeen pois - vihdoinkin, olisin itse jo halunnut sen poistettavaksi heinäkuussa tehdyn kainalon re-evakuaation yhteydessä, mutta silloin sanottiin, että no eihän me niin radikaalia leikkausta voida tehdä ilman syytä. No, se syy löytyi sitten kuukauden päästä elokuun alussa niistä magneettikuvista, siellä oli kuin olikin patti. Olisi pitänyt magneettikuvat ottaa jo ennen tuota kolmatta minulle tehtyä leikkausta (leikkauset 3/2002, 5/2006 ja 7/2006), nyt joudun siis kolmanteen leikkaukseen jo tänä vuonna, voi tätä elämää! Jaksamista tähän päiväänne toivotan!- Re: taxoteren aloitusTalvio
- Re: taxoteren aloitusPirkko
- taxoteren aloitushanni
- Re: taxoteren aloitusToivoton
- Re: taxoteren aloitusPirkko
- Re: taxoteren aloitusPirkko
- taxoteren aloitushanni
- Re: taxoteren aloitusenkeli
- Re: taxoteren aloituskukkamaaria
- Re: taxoteren aloitusniisku
- sairaslomaa?hanni
- Re: sairaslomaa?karin
- Re: sairaslomaa?Pirkko
- Re: sairaslomaa?Pirkko
- Re: sairaslomaa?kielo43
- Re: sairaslomaa?Pirkko
- Re: sairaslomaa?kielo43
- Re: sairaslomaa?marjatta
- Re: sairaslomaa?karin
- Re: taxoteren aloitusPirkko
- Re: taxoteren aloitusPirkko
- Re: taxoteren aloituskukkamaaria
- Pirkkolola
- Re: LolallePirkko
- Re: taxoteren aloitusPirkko
- Re: taxoteren aloituskielo43
- Re: taxoteren aloitusPirkko
- Re: taxoteren aloituskielo43
- Hiusasiasta vieläPirkko
- Re: Hiusasiasta vieläPirkko
- Re: Hiusasiasta vielälumianna
- Re: Hiusasiasta vieläkukkamaaria
- Taxoteren aloitusPirkko
- Re: Taxoteren aloituskukkamaaria
- Re: Taxoteren aloitusPirkko
- Re: Taxoteren aloituskukkamaaria
- Re: Taxoteren aloituskukkamaaria
- Re: Taxoteren aloitusPirkko
- Re: Taxoteren aloituskukkamaaria
- Re: Taxoteren aloituskukkamaaria
- Re: Taxoteren aloitusPirkko
- Re: Taxoteren aloitusPirkko
- Re: Taxoteren aloitusPirkko
- Re: Taxoteren aloitushanneloore
- Re: Taxoteren aloitushanneloore
- Re: Taxoteren aloitusPirkko
- Re: Taxoteren aloitusPirkko