Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: taxoteren aloitus

Jaa-a, miten kerroin lapsilleni? Minä kun olen koko ajan puhunut asiasta, jo silloin 4 vuotta sitten sille 3-vuotiaalle, niin lapseni ovat eläneet sen taudin kanssa koko ajan. Nyt tästä syövän uusimisesta kerroin muistaakseni ruokapöydässä ja he kysyivät heti tietysti, että kuoletko sinä, niin minä sanoin, että sekä minä että lääkärit tekevät kaikkensa, että minä saisin vielä elää pitkän elämän. Ja siihen toinen lapsistani sanoi, että jaa, no, onhan se Lassenkin (heidän tarhakaverinsa) äiti kuollut - ja jatkoivat omia juttujansa ja pälätystään muista asioista niin kuin ei mitään. Minä jäin vähän niinkuin suu auki siihen pällistelemään, että näin iisistikö he sen ottivat :) Lapset eivät todellakaan joka päivä sairaudestani ja kuolemasta puhu, joskus väsyneenä iltakeskusteluissa tulee esiin, että kuoletko sinä kohta jne.. ja olen pyrkinyt vastaamaan niihin mahdollisimman realistisesti ja totuudenmukaisesti omien periaatteitteni mukaisesti, sanon, että kuolema on osa elämää ja meistä voi kuka tahansa koska tahansa kuolla esim. onnettomuudessa ja että kukaan ei koskaan ole pystynyt omaa kuolemaansa ennustamaan ja että minä tulen taistelemaan viimeiseen asti tätä tautia vastaan, jotta voisin mahdollisimman pitkään olla teidän luonanne. Olen itse valinnut avoimen minäni takia tällaisen avoimen puheyhteyden sairaudestani lasten kanssa, mutta mielestäni näissä asioissa ei ole oikeata eikä väärää tapaa tehdä asioita, vaan on jokaisen oma tyyli, itse sitä lapsensa varmaan tuntee parhaiten ja tietää mitä hän kestää kuulla. Meillä on jouduttu ottamaan mukaan myös keskustelut mahdollisesta kuolemanjälkeisestä elämästäkin ja tästäkin olen kertonut lapsille avoimesti esimerkkinä minun ja mieheni eriävät näkemykset asiasta. Lapset ovat tykänneet ideasta, että jos minä kuolen, niin minusta tulee heidän oma suojelusenkelinsä tuonne pilvenreunalle kurkkimaan, tämän kesän hittibiisi on ollutkin se jossa lauletaan: ..."I will be your guardian angel"... ja sitä meillä lauletaan aina oikein sydämen kyllyydestä :) Minua lohdutti erään psykologin sanat, että lapset käsittelevät kuolemaa ja sairauttani siinä määrin kuin heillä on taitoa/kapasiteettia, ettei heidän kanssaan kannata ottaa asiaa esiin esim. joka päivä ja keskustella tyyliin, että no miltä sinusta tuntuu tämä äidin sairaus, vaan, että antaa lasten itse ottaa asiaa esiin jos haluavat ja vain sanoa ja antaa myös lapsen se ymmärtää, että asioista voi kysellä ja puhua avoimesti aikuisen kanssa. Noin kuukausi sitten huomasin todella miten tärkeä meille oli ollut se, että olemme puhuneet lasten kanssa avoimesti sairaudestani, kun esikoiseni tuli minun kainalooni ja huokaisi, että on se vaan hyvä, ettei tuo syöpä tartu. Ja silloin ajattelin, että niin, enpä tullut ajatelleeksi, mutta lapsi (ja lapsen kaverit) varmaan ensimmäiseksi ajattelevat, että onko se tarttuvaa, voiko hän/he myös sairastua? Siksi olen puhunut myös kavereiden vanhemmille tästä asiasta, että selvittävät lapsilleen, ettei meitä tarvitse kaihtaa kuin ruttoa :) Myös yksi tärkeä asia, jonka olen lapsilleni halunnut sanoa on se, ettei tämä syöpä johdu heistä, eli aivan turha heidän on miettiä, että ovatko esim. aiheuttaneet tämän olemalla tuhmia. En tiedä miettivätkö he edes tällaisia, mutta halusin varmistaa, ettei siitä ainakaan tule epäselvyyksiä :) Lapsen mieli kun on meille aikuisille joskus suuri tuntematon :)

Muuten asiasta ihan kolmanteen, koska en tiennyt mihin tästä kirjoitan, niin mainitsempa täällä (huom. mm. Anne ja muut leikkauksesta toipuvat), sain tänään hyvän vinkin haavan hoitoon: kylmäpuhallus! Eli kuivatellaan haavaa föönillä, jossa on sellainen kylmäpuhallusnappi! Joku varmaan sanoo tietysti, että sehän puhaltaa kaikki ilmassa olevat pöpöt siihen haavaan, mutta jokainen kokeilkoon omalla riskillään sitten :) Itse olen kauhean tyytyväinen, koska haavani on pahassa paikassa eli kainalossa ja tuo puhallus vähän väliä tosiaan auttaa :)

Jaksamista kaikille tähän päiväänne!
T: Pirkko
Pirkko | 12.7.2006 klo 10:37:19