Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Lolalle

Niin, se miten rohkea olen, riippuu vähän siitä missä tilanteessa sairauteni kanssa olen :) Kun kerran sairastan tätä tautia jo toistamiseen, niin täytyy sanoa, että jotkut asiat tuntuvat helpommilta tällä kertaa: esim. enää hiustenlähtö ei ole se minun minuuttani hetkauttava tai maailmaani kaatava asia, hoidot ovat jo tuttuja, samoin paikat, tiedän mihin menen, mihin otan mistäkin asiasta yhteyttä, mistä saan mitäkin apua. Mutta sitten on asioita, jotka vaan eivät muutu, vaikka kuinka niin kuvittelisi, esim. tautiin taas sairastuttuani se tuttu suruprosessi lähtee käyntiin ja ihan samalla aikataululla sitä käyn näköjään läpi kuin viimeksikin: jokaisen huonon uutisen jälkeen minulla menee n. 2 päivää hieman maassa, olen itkuinen useasti päivässä, sitten hyväksyn tilanteeni ja katson taas siitä eteenpäin. Mielestäni itku kuuluu tähän taudinkuvaan, sen pitää antaa tulla silloin kun siltä tuntuu ja itse olen tuntenut sen erittäin terapeuttiseksi, jossain vaiheessa ne itkut helpottavat ja minusta ainakin tuntui, että olen itkemisen kautta saanut sitä pahaa mieltä ja vihaa tätä tautia kohtaan poistettua itsestäni ja samalla taisin vähän kasvaa ihmisenäkin, sain elämänkokemusta, jos en muuta :) Ensimmäisen kerran sairastuessani itkin enemmänkin, pelosta monia uusia asioita kohtaan myöskin, mutta nyt siis sellaiset itkut ovat jääneet pois, joten itkua on tällä toisella kertaa ehkä siis ollut vähemmän. Omasta itsestäni ja taudistani pystyn keskustelemaan muiden kanssa jo tässä vaiheessa taas ilman itkukohtausta, mutta heti kun alan puhumaan esim. lasteni henkisestä kantista sairauteni tiimoilta, niin kyllä silloin tuo silmäkulma kummasti kostuu. Lasten suojaaminen kaikelta murheelta: en ole tainnut siinä oikein onnistua, mutta olen yrittänyt antaa lapsilleni aikaani ja rakkauttani niin paljon kuin on mahdollista ja samalla antaa heille työkalut sen murheen työstämiseen ja ylipääsemiseen :) Jaksamista ihmiset teille tähän päiväänne!
Pirkko | 13.7.2006 klo 09:01:36