Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Uuteen aamun :)
Huomenta etelä-pohjanmaalta!!Jaahas, sieltä on kevätmieli päässyt kolmannesta taxosta, hienoa!! Puoliväli on saavutettu. Luulisin, että Taxo kyllä tappaa flunssapöpön alkuunsa, joten ehkä tauti ei sinuun iske. Mulle kävi niin, että just kun leukkarit oli alhaisimmillaan silloin maanantaina sairaalassa, oli tulohaastattelua tekevä hoitaja niin kovassa yskässä ja nuhassa, että sain taudin häneltä. Hän pärski huoneessa enkä toki päässyt karkuun millään. Vähän kyllä harmittaa, mutta ei sille nyt mitään saa. Eilisen päivän makoilin ja lueskelin. Olin kyllä aika känkkynen, jotenkin se makaaminen tekee olon niin turhautuneeksi ja pään raskaaksi.
Nyt lima jo irtoaa ja aion kyllä tänään käydä vähän pihalla haukkaamassa sateen jälkeistä raikasta ilmaa.
Meillä ennen sytoa näkee aina onkologia, yleensä hän käy siinä juttelemassa tiputuksen aikana. Tutkimuksia ei kyllä tee sen kummemmin, jos ei itse jotain pyydä katsomaan. Mulla on myös isommat verikokeet ensiviikolla, PVK:n lisäksi tulee maksa-arvot, kreatiini on vissiin katsottu aina ennen hoitoa.
Vähän jännittää nuo maksa-arvot, ovatko nousussa vai laskussa. Nehän ovat ainoat arvot, jotka mulla diagnoosin aikaan olivat vähän koholla, samoin ennen sädehoitoa. Nyt niitä ei olla sytojen aikana vielä katsottu.
Jännäämistähän meillä kaikilla piisaa. Olenkin miettinyt, että kun hoidon loppumista tai taukoa ehkä mun kohdalla odottaa aina välillä niin kovasti, kuinkahan psyyke sitten kestää miettimisen,että onkohan jossain jotain, kun hoidot ei ole päällä. Seuraako vielä tarkemmin joka pistosta ja kipua ja tuntemusta..
Mutta nyt kömmin vielä veneen keskelle, jos joku jaksaisi tänään soutaa, voin soudella sitten huomenna=)
Paljon rutistuksia kaikille ja mahdollisimman hyvää oloa!
Julia
- Uuteen aamun :)kevätmieli
- Re: Uuteen aamun :)tautinen
- Re: Uuteen aamun :)julia
- Re: Uuteen aamun :)Kehäkukka
- Re: Uuteen aamun :)Sartsa
- Re: Uuteen aamun :)kesän lapsi
- Re: Uuteen aamun :)lillukka
- Re: Uuteen aamun :)kevätmieli
- Re: Uuteen aamun :)kevätmieli
- Re: Uuteen aamun :)Sartsa
- Re: Uuteen aamun :)Kehäkukka
- Re: Uuteen aamun :)santeri
- Re: Uuteen aamun :)julia
- Re: Uuteen aamun :)MeriTuuli
- Re: Uuteen aamun :)MeriTuuli
- Re: Uuteen aamun :)kevätmieli
- Re: Uuteen aamun :)lillukka
- Re: Uuteen aamun :)kevätmieli
- Re: Uuteen aamun :)Ksantippa
- Re: Uuteen aamun :)Sartsa
- Re: Uuteen aamun :)lillukka
- Re: Uuteen aamun :)MeriTuuli
- Re: Uuteen aamun :)santeri
- Re: Uuteen aamun :)Päivä kerrallaan
- Re: Uuteen aamun :)julia
- Re: Uuteen aamun :)kevätmieli
- Re: Uuteen aamun :)santeri
- Re: Uuteen aamun :)Päivä kerrallaan
- Re: Uuteen aamun :)MeriTuuli
- Re: Uuteen aamun :)Päivä kerrallaan
- Re: Uuteen aamun :)MeriTuuli
- Re: Uuteen aamun :)lillukka
- Re: Uuteen aamun :)kutri
- Re: Uuteen aamun :)Päivä kerrallaan
- Re: Uuteen aamun :)julia
- Lauantaiaamua kaikille!kevätmieli
- Re: Uuteen aamun :)kevätmieli
- Re: Uuteen aamun :)Kehäkukka
- Re: Uuteen aamun :)tautinen
- Re: Uuteen aamun :)lillukka
- Re: Uuteen aamun :)kevätmieli
- Re: Uuteen aamun :)lillukka
- Re: Uuteen aamun :)kesän lapsi
- Re: Uuteen aamun :)Päivä kerrallaan
- Re: Uuteen aamun :)kevätmieli
- Re: Uuteen aamun :)kevätmieli
- Re: Uuteen aamun :)lillukka
- Re: Uuteen aamun :)MeriTuuli
- Re: Uuteen aamun :)julia
- Re: Uuteen aamun :)kevätmieli
- Re: Uuteen aamun :)lillukka
- Re: Uuteen aamun :)meri64
- Re: Uuteen aamun :)Päivä kerrallaan
- Illan kevennys?Päivä kerrallaan
- Re: Uuteen aamun :)-miu-
- Re: Illan kevennys?Päivä kerrallaan
- Re: Illan kevennys?Päivä kerrallaan
- Laulun nimiPäivä kerrallaan
- Re: Laulun nimilillukka
- Re: Laulun nimiPäivä kerrallaan
- Re: Laulun nimitoukokuu
- Re: Laulun nimitoukokuu
- Re: Laulun nimitoukokuu
- Re: Laulun nimimimi
- Re: Laulun nimiMeriTuuli
- Re: Laulun nimiMeriTuuli
- Imusolmukkeista-miu-